STUK pyytää Humppilan, Lempäälän ja Savitaipaleen työnantajilta selvitystä radontilanteesta
Humppilan, Lempäälän ja Savitaipaleen työpaikat saavat elokuussa Säteilyturvakeskukselta kirjeen, jossa se pyytää selvitystä työtilojen radontilanteesta. Radonille altistuminen lisää riskiä sairastua keuhkosyöpään ja työnantajan on huolehdittava siitä, että työntekijöiden radonaltistus ei ole suurempi kuin laissa annettu viitearvo.
Työpaikkojen radonpitoisuuksia ja työntekijöiden altistumista radonille valvova Säteilyturvakeskus (STUK) lähettää kirjeen yhteensä 620 työpaikalle. Humppilassa postia saa 41, Lempäälässä 513 ja Savitaipaleella 66 työpaikkaa.
Kirjeessä STUK pyytää työnantajaa toimittamaan radonpitoisuuden mittaustulokset tai antamaan perustellun syyn sille, miksi mittauksia ei tarvita. Syy voi olla esimerkiksi se, että työtilat sijaitsevat rakennuksen toisessa tai sitä ylemmässä kerroksessa. Radon voi olla ongelma nimenomaan maanpinnan alapuolella olevissa tai ensimmäisen kerroksen työtiloissa.
Tiedot työpaikoista STUK on hakenut Tilastokeskuksen yritysrekisteristä. Työpaikat, joiden radonpitoisuuden mittaustulos jo on STUKin radonrekisterissä tai jotka ovat mukana jossain muussa STUKin radonvalvonnan hankkeessa, eivät STUKin kirjettä saa. Kirjettä ei ole lähetetty myöskään työpaikoille, joilla ei todennäköisesti ole työpaikkarakennusta. Tällaisia ovat esimerkiksi puunkorjuuyritykset.
Työnantaja vastaa työpaikan radonmittauksista
Radon on radioaktiivinen kaasu, joka voi kulkeutua maaperästä rakennusten sisäilmaan. Radonpitoisuus selviää vain mittaamalla ja mittayksikkö on becquerel kuutiometrissä ilmaa (Bq/m3). Säteilylain mukaan työnantajan täytyy selvittää työpaikan radonpitoisuus, jos alueella aikaisemmin mitatuista radonpitoisuuksista useampi kuin joka kymmenes on ollut suurempi kuin Säteilylaissa annettu viitearvo 300 Bq/m3.
STUKin ylitarkastaja Katja Kojo toteaa, että Humppilassa, Lempäälässä ja Savitaipaleella joka kolmas asunnossa tai työpaikalla tehty on mittaus osoittanut viitearvon ylittäviä radonpitoisuuksia.
Katja Kojon kokemuksen mukaan työnantajat eivät tunne kovin hyvin radonmittauksia koskevia velvollisuuksiaan. Työnantaja vastaa työpaikalla tehtävistä radonmittauksista siinäkin tapauksessa, että työpaikka on vuokratuissa tiloissa. STUK tekee työpaikkojen valvontahankkeita vuosittain eri alueilla. ”Suuntaamme viestintää ja valvontaa alueille, joiden työpaikoilla viitearvoa suuremmat radonpitoisuudet ovat todennäköisiä”, Katja Kojo toteaa.
Vähintään kaksi kuukautta kestävä radonmittaus tehdään syyskuun alun ja toukokuun lopun välisenä aikana. Jos työpaikalla mitataan viitearvoa suurempia radonpitoisuuksia, STUK neuvoo työnantajaa tekemään tarkentavia selvityksiä tai rajoittamaan työntekijöiden radonaltistumista. Radonpitoisuuden alentamiseksi tarvittavista korjauksista työnantaja ja kiinteistön omistaja sopivat keskenään.
Linkit:
STUKin valvontahankkeet työpaikoilla | Säteilyturvakeskus STUK