UV-säteily luokitellaan aallonpituuden mukaan. UV-A-säteilyn aallonpituus on välillä 315 – 400 nm ja UV-B-säteilyn aallonpituus välillä 280 – 315 nm (nm = nanometri). Suurimmat erot UV-A- ja UV-B-säteilyn välillä ovat niiden vaikutuksessa ihoon, kuinka syvälle ihoon ne tunkeutuvat ja siinä, miten ilmakehä vaimentaa UV-A- ja UV-B-säteitä.

UV-B-säteily tunkeutuu vain ihon pintaosiin. Sen vaikutuksesta ihon pintasolukko lisääntyy ja pigmenttihiukkasten määrä ihossa kasvaa. UV-B-säteily polttaa ihoa ja altistaa suurina määrinä ihosyöville. Ilmakehän otsoni, vesihöyry, happi ja hiilidioksidi vaimentavat auringon UV-B-säteilystä noin 90 %.

UV-A-säteily tunkeutuu ihon syvimpiin kerroksiin ja ruskettaa ihossa olevaa pigmenttiä sekä aiheuttaa ihon ennenaikaista vanhenemista. Myös UV-A-säteily voi edistää ihosyövän syntyä. UV-A-säteily ei juuri vaimene ilmakehässä.

Kyllä ruskettuu, joskin hitaammin kuin ilman aurinkosuojavoiteiden käyttöä. Vaikka aurinkovoiteet oikein käytettyinä pystyvät estämään UV-säteilyn aiheuttaman palamisen, ne eivät estä kokonaan UV-säteilyn vaikutuksia ihoon. UV-säteilyä pääsee tunkeutumaan koko ajan pieniä määriä iholle voiteista huolimatta, vaikka voiteen aurinkosuojakertoimen tarjoamaa suoja-aikaa ei vielä olisikaan ylitetty ja auringossa oleskeltaisiin vain suojakertoimen osoittaman ajan. Täten iho ruskettuu ja pahimmassa tapauksessa se voi jopa palaa aurinkorasvojen käytöstä huolimatta.

Vaalea ja helposti palava iho, pisamat, runsasluomisuus ja ihosyövän esiintyminen suvussa ovat ihosyövän synnylle altistavia tekijöitä. Vaikka runsasluomisuus on yksi melanoomalle eli tummasolusyövälle altistava tekijä, ihosyöpä ei läheskään aina synny suoraan olemassa olevaan luomeen, vaan se voi syntyä yhtä hyvin luomettomaan kohtaan ihoa. Täten minkä tahansa ihoalueen altistaminen suurelle määrälle UV-säteilyä ei koskaan ole riskitöntä huolimatta siitä, onko alueella luomia vai ei. Sellaisen ihmisen, jolla on useita ihosyövän synnylle altistavia perintötekijöitä, tulisi suojata ihonsa erityisen hyvin UV-säteilyn aiheuttamalta palamiselta.

Omaa ihoaan ja luomiaan kannattaa seurata säännöllisesti havaitakseen iholla tapahtuneita muutoksia. Jos luomi alkaa muuttua, esim. kasvaa, kutista, muuttaa väriään tai vuotaa verta, sitä täytyy käydä näyttämässä lääkärissä ihosyöpäepäilyn poissulkemiseksi.

Syksyllä ja talvella UV-säteilyn määrä Suomessa on niin vähäistä, ettei suojaustarvetta ole.

Lumeton maa heijastaa UV-säteilyä huonosti, mutta lumi heijastaa UV-säteilyä hyvin. Tämän vuoksi keväällä pitkään ulkoiltaessa kasvot ja silmät on syytä suojata UV-säteilyltä, vaikkei UV-indeksi olisikaan vielä ylittänyt kolmea. Keväthangilla hiihdettäessä kasvot jo ruskettuvat hyvin ja lumesta heijastunut UV-säteily voi aiheuttaa silmille sarveiskalvon tulehduksen, joka osuvasti tunnetaan myös "lumisokeutena".

UV-säteily vaikuttaa elimistöön pienemmilläkin UV-indeksin arvoilla kuin kolme. Suojaussuositus UV-indeksin ollessa yli kolme perustuu siihen, että kun UV-indeksi on yli kolmen, voi iho saada jo niin suuren annoksen, että se palaa.

Auringon UV-säteilyn määrään vaikuttavat monet tekijät, kuten vuoden- ja kellonaika, sijainti maapallolla, korkeus meren pinnasta, pilvisyys ja otsonikerroksen paksuus.

Vuorokauden aikana kertyvästä UV-annoksesta noin puolet tulee kello 11–15 välillä. Mitä korkeammalta aurinko paistaa, sitä enemmän UV-säteilyä maahan tulee, koska auringon ja maan välissä on vähemmän vaimentavia otsonimolekyylejä. Niinpä aurinko on kaikkein polttavinta keskipäivän tunteina eli silloin, kun varjon pituus on lyhyempi kuin oma pituus.

UV-säteilyn määrä lisääntyy myös noustaessa ylöspäin merenpinnan korkeudesta. Lisäys on noin kymmenen prosenttia kilometriä kohden.

Uimarannoilla ja vesillä oltaessa aurinko tuntuu polttavan ja ruskettavan erityisen tehokkaasti. Tämä johtuu osittain siitä, että aukeilla paikoilla koko taivas on näkyvissä. Säteilyn siroamisen takia yli puolet UV-säteilystä tulee suhteellisen tasaisesti koko taivaankannelta ja vain puolet suoraan auringosta. Niinpä esimerkiksi rannalla aurinkovarjo suojaa kyllä suoralta auringonpaisteelta, mutta sen varjossa saattaa olla yhä puolet siitä UV-säteilystä, mitä on suorassa auringonpaisteessa.

Pilvet vaimentavat UV-säteilyä, mutta eivät niin paljon kuin näkyvän auringon valon tai lämmön vähenemisen perusteella voisi kuvitella. Ohut pilvi ei itse asiassa vaikuta säteilyn määrään juuri lainkaan. Sen sijaan hyvin paksu sadepilvi voi vaimentaa UV-säteilyä jopa yli 70 prosenttia.

Suurkaupungeissa ja muilla saastuneilla alueilla myös ilmassa olevat hiukkaset voivat vähentää UV-säteilyä muutamia kymmeniä prosentteja. Suomessa hiukkasvaimennus ei ole merkittävää.

Otsonikerroksen paksuus vaikuttaa UV-säteilyn määrään. Otsonikerroksen paksuudessa on luontaista vuosittaista vaihtelua, otsonikerros on paksummillaan keväällä ja ohuimmillaan loppusyksystä.

Otsonikatoa aiheuttavat kloori -ja bromiyhdisteet ovat ohentaneet otsonikerrosta. Toistaiseksi varsinaisia otsoniaukkojen tapaisia ohentumia ei ole päässyt kehittymään muualle kuin Etelämantereen yläpuolelle. Maailmanlaajuisesta ilmastonmuutoksesta johtuva yläilmakehän kylmeneminen ja alailmakehän lämpeneminen voi lähivuosina kuitenkin edistää pohjoisten otsoniaukkojen muodostumista. Ilmastosopimusten myötä otsonikerrosta tuhoavien kaasujen käyttö on vähentynyt ja otsonikerroksen arvellaan toipuvan ennalleen 2100-luvulle mennessä.

UV-indeksi kuvaa auringon UV-säteilyn voimakkuutta, eli kuinka helposti iho palaa auringossa. Iho tulisi suojata UV-säteilyltä, kun UV-indeksin arvo on vähintään 3. Suomessa UV-indeksi on suurimmillaan etelärannikolla keskikesällä keskipäivän aikaan ja voi olla silloin arvoltaan 7, ja esim. elokuussakin vielä 4-5. Välimeren maissa UV-indeksi on kesällä 8 - 10. Päiväntasaajan leveysasteilla tai vuoristossa UV-indeksi voi nousta yli 12:n.

Normaalin ikkunalasin läpi voi ruskettua, jos on ihotyyppi, joka ruskettuu helposti pienestäkin määrästä UV-säteilyä. Ikkunalasi päästää lävitse UV-A-säteilyä, joka voi ruskettaa ihoa – tosin näin muodostunut rusketus kestää vain päiviä. Lasin läpi saatavan UV-säteilyn määrä on kuitenkin niin vähäinen, että suurimmalle osalle ihmisistä sillä ei ole vaikutusta. Lasin läpipäässyt UV-A säteily vanhentaa ihoa, joten jos ikkunan ääressä ollaan säännöllisesti pitkiä aikoja, kannattaa UV-säteilyltä suojautua.

Ikkunalasi ei päästä lävitse polttavaa ja pidempikestoisen rusketuksen muodostavaa UV-B-säteilyä.

Nykyautojen tuulilaseissa on UV-säteilyn läpäisyä estävä kalvo, joka ei päästä lävitse UV-säteilyä lainkaan. Sen sijaan sivulasit ovat normaalia lasia, joka päästää lävitseen UV-A-säteilyä.  

Parvekelasien ja muiden pinnoitettujen lasien osalta tilannetta on vaikea arvioida. Lasiin tehtyjen lämpösäteilyyn vaikuttavien pinnoitteiden tai mahdollisten UV-suojakalvojen ominaisuuksista riippuu, päästävätkö ne UV-säteilyä lävitse. Osa päästää UV-säteilyn lävitse ja osa ei päästä lainkaan. Parvekelasien ominaisuuksista kannattaa keskustella myyjän kanssa.