Veden äärellä: Miikka

Mies keltaisessa kanootissa järvellä

Suoritin melonnan peruskurssin ala-asteikäisenä ja meillä oli lapsuudenkodissa oma kanootti, jolla kävin joka kesä useita kertoja melomassa. Sitten tuli parin-kolmen vuosikymmenen hiljaisempi melontajakso, kunnes innostuin taas lajista. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen jälleen käynyt vuosittain useita kertoja melomassa. Lähinnä melon Helsingin edustalla merellä, mutta sen lisäksi jonkin verran kotimaan järvillä ja joilla sekä ulkomaillakin muun muassa Aasiassa.

Melomisessa viehättää oma rauha, hienot maisemat ja pidemmillä retkillä yöpymiset saarissa. Kesäaikaan olen ylipäätään paljon ulkona esimerkiksi maastopyöräilemässä, retkeilemässä ja uimassa, kavereiden kanssa festareilla ja terasseilla, sekä lasten harrastuksissa. Kevättalven auringossa vietän aikaa ulkona hiihtäen ja lasketellen. Ulkomailla lisäksi snorklaus ja surffaus ovat auringolle altistavia harrastuksia.

Meloessa, hieman lämpötilasta riippuen, pukeudun ohueen pitkähihaiseen paitaan tai takkiin, lippalakkiin ja aurinkolaseihin. Käytän lisäksi korkean suojakertoimen aurinkovoidetta. Aurinko, heijastava vedenpinta ja mahdollinen viilentävä tulenvire ovat vaarallinen yhdistelmä ihon palamisen kannalta. Sitten kun hikoilee ja vielä pulahtaa välillä uimaan niin pitää muistaa lisäillä aurinkovoidetta.

Minulla on punertavat hiukset ja ihotyyppini melko helposti palava. En kuitenkaan ole palamisherkkyydessä ihan ääripäästä. Lapsena olen kyllä polttanut ihoni useammankin kerran. 70-luvulla ei suhtauduttu vielä kovin vakavasti auringolta suojautumiseen ja monet kerrat tuli vietettyä perheen tai kavereiden kanssa pitkiä aikoja rannalla ja vedessä tai muuten ulkona. Illalla sai sitten huomata, että iho oli aivan punainen. Muistan, kuinka vaikea oli sitten yöllä nukkua. Taisi iho palaa joskus rakkuloillekin asti.

Aikuisiälläkin vahinkoja on tapahtunut. Esimerkiksi kun Alpeilla tai Lapissa on aamulla ollut pilvistä, hangille mennessä aurinkovoide on unohtunut ja sitten päivällä aurinko onkin porottanut kasvot punaisiksi. Ennen perheruuhkavuosia kävin myös jokusen kerran Aasiassa reppureissulla talviaikaan ja siellä valkoinen talvi-iho sai liian nopeasti liian paljon aurinkoa, vaikka sitä voiteilla ja vaatetuksella pyrkikin estämään. Erityisesti vesiurheilulajit ovat auringon kannalta vaarallisia, kun useamman tunnin aikana suojavoidetta liukenee tai hankautuu pois. Australiassa sain aikoinaan lempinimen ”surffaava suomalainen rapu” ja se taisi tulla ihan aiheesta.

Olen ulkoilmaihminen ja hienolla kelillä hyvin malttamaton lähtemään ulos, ja siinä ihon suojaaminen edelleenkin toisinaan unohtuu. Lapsia on tullut suojattua auringolta paljon paremmin ja lapset ovatkin sisäistäneet aurinkosuojautumisen merkityksen hyvin kotikasvatuksen sekä muualta saadun tiedon kautta. He muistuttavat nykyään meitä vanhempia käyttämään aurinkovoidetta ja pakkaamaan sitä mukaan matkoille lähtiessä.

Vinkit veden ääreen:   

UV-säteily tunkeutuu kirkkaassa vedessä jopa 1–1,5 metrin syvyyteen. Iho voi siis palaa uidessa.

Vesi itsessään ei juurikaan heijasta UV-säteilyä. Mutta vesillä ollaan usein pitkiä aikoja ja aukeilla paikoilla. Mitä aukeampi paikka, sitä enemmän UV-säteilyä.

UV-säteily on monissa matkakohteissa paljon voimakkaampaa kuin Suomessa. Aloita auringossa oleskelu vähitellen ja totutellen; talvella ohentunut ja kalpea iho palaa hyvin nopeasti etelän lämmössä.  

Aktiivisen ulkoilijan ja harrastajan tulee ottaa käyttöön kaikki auringolta suojautumisen keinot; varjopaikat, vaatteet ja voide. Vältä etenkin aukeilla paikoilla olemista keskipäivän aikaan (11-15).

Vesiurheilussa altistuvat erityisesti pää, kasvot ja ylävartalo. Muista aurinkolasit, suojaava päähine ja paita! Varustekassissa kannattaa olla aina pieni aurinkovoidepullo mukana, jolloin voidetta voi lisätä kesken vesiaktiviteetin.

UV-indeksi on ulkoilijan oiva apuväline: esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen UVI-ennustetta kannattaa seurata. Se löytyy myös mobiiliapplikaationa.