Itämeren radioaktiviisuus

Suomi on ollut edelläkävijä Itämeren radioaktiivisuuden seurannassa. Radioaktiivisuustutkimukset aloitettiin jo 1950-luvun lopulla Säteilyturvakeskuksen (STUK) edeltäjän, Säteilyfysiikan laitoksen ja Merentutkimuslaitoksen välisenä yhteistyönä.

Kimmokkeen tutkimusten aloittamiselle antoivat Novaja Zemljalla 1950- ja 1960-luvuilla tehdyt maanpäälliset ydinasekokeet. Vuosien saatossa seuranta laajeni kaikkien Itämeren maiden väliseksi yhteistyöksi. Ydinasekokeista lähtöisin ollut laskeuma levisi jokseenkin tasaisesti koko Itämeren valuma-alueelle, ja se sisälsi pääosin cesium-137:ää (Cs-137) ja strontium-90:tä (Sr-90).

Vuonna 1986 Tšernobylin onnettomuuden synnyttämä radioaktiivinen pilvi kulkeutui ilmavirtausten mukana suoraan kohti Itämerta ja aiheutti laskeuman, joka jakautui varsin epätasaisesti.  Itämeri sai enemmän Tšernobyl-laskeumaa kuin maapallon muut merialueet (mm. Mustameri, Välimeri, Pohjanmeri, Koillis-Atlantti). Laskeuman mukana tulleen Cs-137-määrän perusteella Itämeri voidaan luokitella Irlannin meren lisäksi maapallon radioaktiivisesti saastuneimpien merialueiden joukkoon.

Muita merkittäviä radioaktiivisuuden lähteitä ovat Euroopan kaksi käytetyn ydinpolttoaineen jälleenkäsittelylaitosta: Sellafield Isossa-Britanniassa ja La Hague Ranskassa. Itämeren valuma-alueen muiden ydinlaitosten osuus Itämeren Cs-137- ja Sr-90-aktiivisuuksista on ollut alle prosentin.

Cesium-137

 

Piirakkakaavio Cs-137:n päästölähteistä Itämeressä. Suurin osa, 80 %, Itämeren Cs-137:n päästölähteestä on peräisin Tšernobylin ydinvoimalaitoksen onnettomuuden aiheuttamasta laskeumasta. Muita päästölähteitä ovat ydinasekokeet (16 %), Sellafieldin ja La Haguen ydinpolttoaineen jälleenkäsittelylaitokset (5 %) sekä päästöt ydinlaitoksilta (<0,1 %). ​​​​​​​

 

Strontium-90

Piirakkakaavio Sr-90:n päästölähteistä Itämeressä. Suurin osa, noin 82 %, Itämeren Sr-90:n päästölähteestä on peräisin 1950- ja 1960-lukujen ilmakehässä suoritettujen ydinasekokeiden aiheuttamasta laskeumasta. Muita päästölähteitä ovat Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus (11 %), Sellafieldin ja La Haguen ydinpolttoaineen jälleenkäsittelylaitokset (6 %) sekä päästöt ydinlaitoksilta (<0,1 %).

Onnettomuudesta kuluneiden runsaan kolmenkymmenen vuoden aikana Itämeren vesi on puhdistunut cesiumista suhteellisen nopeasti, kun cesium on laskeutunut meren pohjaan sedimentoituvan materiaalin mukana. Kun korkeimmat mitatut Cs-137-pitoisuudet olivat heti laskeuman jälkeen eräissä Suomenlahden ja Selkämeren rannikkopisteissä noin 5000 becquerelia kuutiometrissä (Bq/m³), olivat pitoisuudet vuonna 2022 enää alle kahdessadasosa siitä (< 25 Bq/m³). Suomenlahti on puhdistunut jonkin verran nopeammin kuin Selkämeri, koska niiden sedimentaationopeudet ovat erilaiset ja vedenvaihto on tehokkaampaa Suomenlahden ja varsinaisen Itämeren välillä.

Itämeren eri osien Cs-137-pitoisuudet pintavedessä vuosina 1980–2022

Graafinen kuvaaja Cs-137:n aktiivisuuspitoisuuksista Itämeren eri osien pintavedessä vuosina 1980–2022. Selkämerellä, varsinaisella Itämerellä, Perämerellä ja Suomenlahdella pintaveden Cs-137:n pitoisuudet kasvoivat 1980-luvun puolivälissä. Tämä johtui Tšernobylin ydinvoimalaitoksen onnettomuudesta. Pitoisuudet ovat pienentyneet pikkuhiljaa, ja ne ovat tätä nykyä lähes tavoitetasolla. Tavoitetasoksi on asetettu ennen Tšernobylin onnettomuutta havaittu keskimääräinen taso.

Tällä hetkellä suurin osa Itämeressä olevasta Cs-137:stä on hautautunut merenpohjan sedimentteihin. Cesiumin alueellinen jakautuminen pohjasedimentissä seuraa pitkälti Tšernobylin laskeuman jakautumista.

Itämeren sedimenttien Cs-137-pitoisuudet 2011–2015

Karttakuvassa pohjasedimenttien Cs-137-aktiivisuuksien suuruusluokista Itämeren alueella vuosina 2011–2015. Suurimmat pitoisuudet on havaittu Suomenlahden itäosissa ja Selkämerellä.

Silakan Cs-137-pitoisuus Suomen rannikkovesissä vuosina 1984–2022

Graafinen kuvaaja Cs-137:n aktiivisuuspitoisuuksista Itämeren eri osien silakoissa vuosina 1984–2022. Silakoiden aktiivisuuspitoisuuksia seurataan kuudella näytteenottoalueella Hailuodossa, Vaasassa, Olkiluodossa, Seilissä, Tvärminnessä ja Loviisassa. Tšernobylin onnettomuuden johdosta Cs-137:n aktiivisuuspitoisuudet nousivat noin 50-kertaisiksi aiempiin vuosiin nähden 1980-luvun puolivälissä. Pitoisuudet ovat pienentyneet pikkuhiljaa, ja ne ovat tätä nykyä lähes tavoitetasolla. Tavoitetasoksi on asetettu ennen Tšernobylin onnettomuutta havaittu keskimääräinen taso.

STUK on mukana kansainvälisessä Itämeren radioaktiivisuusvalvonnassa, jota tehdään HELCOMin (Helsinki-komission) suosituksen mukaan. Itämeren radioaktiivisuusvalvonnan tulokset ovat myös sähköisesti saatavilla HELCOMin verkkosivuilta.