Tšernobylin onnettomuuden vaikutukset Suomessa
Aamuyöllä huhtikuun 26. päivänä vuonna 1986 tapahtunut Tšernobylin ydinvoimalaitoksen onnettomuus aiheuttaa suomalaisille 50 vuoden aikana keskimäärin noin kahden millisievertin suuruisen säteilyannoksen. Se on noin puolet suomalaisten sisäilman radonista joka vuosi keskimäärin saamasta annoksesta. Puolet Tšernobylin aiheuttamasta säteilyannoksesta suomalaiset saivat kymmenen onnettomuutta seuranneen vuoden aikana.
Onnettomuuden yhteydessä suuria määriä radioaktiivisia aineita kohosi räjähdyksen ja tulipalon voimasta yli kilometrin korkeudelle. Tällä korkeudella tuulet puhalsivat aluksi Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan päin.
Radioaktiiviset aineet, jotka onnettomuudessa vapautuivat ilmaan kulkeutuivat ilmavirtausten mukana Suomen ylle noin vuorokaudessa. Nämä ilmamassat olivat kuitenkin niin korkealla, että niitä ei voitu havaita maan pinnalla.
Vasta lähes kahden vuorokauden kuluttua onnettomuudesta, 27.4. radioaktiiviset aineet laskeutuivat Suomessa niin, että ne havaittiin pintailmassa maanpinnan lähellä. Ensimmäiset havainnot tehtiin Nurmijärvellä Ilmatieteen laitoksen mittausasemalla ja sen jälkeen puolustusvoimien mittausasemalla Kajaanissa. Tieto STUKiin saatiin 28.4. kello 10. Tilanteen selvittäminen alkoi silloin.
Ruotsin päällä ilmamassat laskeutuivat hieman aiemmin ja siellä kohonneet radioaktiivisuuspitoisuudet huomattiin ennen kuin Suomessa. Ruotsissa luultiinkin ensin, että Forsmarkin ydinvoimalaitoksella on radioaktiivinen vuoto. Tieto osoittautui vääräksi.
Myöhemmin ilmavirtausten suunnan muuttuessa tuulet kuljettivat radioaktiivisia aineita myös muualle, etenkin Keski-Eurooppaan. Suurimmillaan radioaktiivisten aineiden pitoisuudet olivat Suomessa 28.4. illalla. Ilmasta mitattiin yli 30 radioaktiivista ainetta. Parin kolmen päivän päästä ilma oli lähes täysin puhdistunut. Seuraavan kerran Tšernobylistä tuli radioaktiivisia aineita Suomeen noin parin viikon kuluttua onnettomuudesta. Määrät olivat kuitenkin pienempiä kuin ensimmäisessä pilvessä.
Suurin osa radioaktiivisista aineista huuhtoutui alas sateen mukana. Sateiden määrä ja voimakkuus vaihtelivat eri puolilla Suomea joten maan pinnalle tulleiden radioaktiivisten aineiden määrä vaihteli tuntuvasti.
Laskeuman mukana tuli paljon melko lyhytikäisiä radioaktiivisia aineita, jotka hävisivät luonnosta jo muutamien päivien tai kuukausien kuluessa. Pitkällä aikavälillä säteilyannosten kannalta tärkeimmät aineet ovat cesiumin radioaktiiviset isotoopit eli cesium-137 ja cesium-134. Edellisen puoliintumisaika on 30 vuotta ja jälkimmäisen noin kaksi vuotta.
Maaperän cesium aiheuttaa ylimääräisen ulkoisen säteilyannoksen
Ihmisten saama ulkoinen säteilyannos aiheutuu laskeumasta eli maahan laskeutuneista radioaktiivisista aineista. Aluksi Tšernobylin laskeumasta johtuva suurin mitattu annosnopeus oli viisi mikrosievertiä tunnissa. Se on 30–50 kertaa suurempi kuin normaali luonnon taustasäteilynopeus. Se ei kuitenkaan ollut niin suuri, että ihmisten suojaustoimenpiteet olisivat olleet tarpeen. Suojaustoimenpiteisiin pitää ryhtyä, jos säteilytaso ylittää 100 mikrosievertiä tunnissa. Lasten osalta raja on 10 mikrosievertiä tunnissa. Elintarviketuotannon suojaustoimet aloitetaan jo annosnopeuksilla yksi mikrosievert tunnissa.
Ihmisen saamien säteilyannosten mittayksikkönä käytetään millisievertiä (mSv)
Laskeumassa olleet lyhytikäiset radioaktiiviset aineet hajosivat nopeasti pois. Tällöin myös ulkoinen säteily pieneni. Toukokuun lopussa 1986 radioaktiivisten aineiden aiheuttama annosnopeus oli enää alle kymmenesosa heti laskeuman jälkeen mitatusta arvosta.
Tšernobylin laskeuman aiheuttama sisäinen säteilyannos on peräisin luonnontuotteista
Ravinnon mukana kehoon joutuneet radioaktiiviset aineet aiheuttavat lähes kaiken sisäisen säteilyannoksen. Maito, liha ja muut maataloustuotteet olivat ensimmäisenä vuonna onnettomuuden jälkeen suurin cesiumin lähde. Cesium-pitoisuudet niissä kuitenkin pienenivät nopeasti. Vuodesta 1988 lähtien eniten cesiumia on saatu sisävesikaloista, riistasta, metsäsienistä ja metsämarjoista. STUK seuraa elintarvikkeiden radioaktiivisuutta.
Ihmisessä olevaa cesiumin määrää voidaan mitata suoraan kehon ulkopuolelta. Suurimmillaan suomalaisten cesium-määrät olivat kesällä 1987. Suurimman laskeuman alueella määrät olivat keskimäärin 4000 becquereliä. Kaikkien mitattujen suomalaisten keskiarvo oli 2000 becquerelia cesium-137:ää. Runsaasti luonnontuotteita syövillä ihmisillä annokset olivat muihin verrattuna 5–10-kertaisia. Tällä hetkellä suomalaisissa on keskimäärin noin 100 becquereliä pääasiassa Tšernobylistä peräisin olevaa cesiumia. Vertailun vuoksi: meissä kaikissa on luonnosta peräisin olevaa radioaktiivista kalium-40:tä muutama tuhat becquereliä.
Suomalaiset saivat vuonna 1987 ruuan mukana radioaktiivisesta cesiumista keskimäärin 0,13 millisievertin suuruisen säteilyannoksen. Vuoteen 1996 mennessä sisäinen säteilyannos oli laskenut noin viidesosaan eli 0,02 millisievertiin vuodessa. Nykyisin ylimääräinen annos aiheutuu kokonaan cesium-137:stä ja on enää vajaa sadasosa vuotuisesta kokonaisannoksesta.
Onnettomuus ei näy Suomen syöpätilastoissa
Säteilyvaikutusten suhteen Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus vuonna 1986 on edelleen selvästi pahin laatuaan. Esimerkiksi Fukushiman onnettomuuden väestölle aiheuttama säteilyaltistus oli vain noin kymmenesosa Tšernobylin lähialueen asukkaille aiheutuneesta.
STUKin, Syöpärekisterin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuonna 2013 ilmestyneen tutkimuksen mukaan Tšernobylin ydinvoimalaitosonnettomuuden aiheuttama laskeuma ei ole havaittavasti lisännyt syöpien määrää Suomessa.
Chernobyl fallout and cancer incidence in Finland 1988–2007 (2013) (Julkari.fi)
Tutkimuksessa selvitettiin, onko suomalaisten kokonaissyöpien määrä muuttunut vuoden 1986 Tšernobyl-onnettomuuden jälkeisen säteilyaltistumisen seurauksena. Tutkimuksessa ei saatu viitteitä siitä, että syöpäilmaantuvuus olisi kohonnut onnettomuutta seuranneena vuosikymmenenä tai sen jälkeen muuta maata enemmän alueilla, joille laskeumaa tuli eniten.
Tutkimukseen valittiin onnettomuuden jälkeen vähintään vuoden pysyvästi samoissa pientaloissa asunut Suomen väestö, noin kaksi miljoonaa henkilöä. Analyysi perustui maan kattavaan karttaruudukkoon (250 metriä x 250 metriä) ja kaikkiin tutkimusväestössä havaittuihin syöpätapauksiin pois lukien rinta-, eturauhas- ja keuhkosyövät, joiden yleisyyden alueelliset erot riippuvat suuresti seulonta-aktiivisuuden tai tupakoinnin vaihtelusta. Maa jaettiin myös neljään säteilyaltistumisalueeseen, mikä perustui STUKissa tehtyihin ulkoisen säteilyn mittauksiin. Syöpäilmaantuvuutta altistumisalueilla verrattiin ennen Tšernobyl-onnettomuutta ja sen jälkeen.
Tutkimuksessa pystyttiin käyttämään hyväksi Suomen korkealaatuisia rekistereitä, joten analyysi perustui hyvin suureen tutkimusväestöön.
Aikaisemmin Suomessa on selvitetty, että säteilylle herkimpinä pidetyt syövät, lasten leukemia ja kilpirauhassyöpä, eivät ole lisääntyneet Tšernobylin-onnettomuuden seurauksena.
Ruotsalaisessa tutkimuksessa on kuitenkin raportoitu, että Ruotsissa eniten Tšernobyl-laskeumaa saaneilla alueilla olisi esiintynyt odotettua enemmän syöpiä onnettomuutta seuranneena vuosikymmenenä. Tulosta ei kuitenkaan ole vahvistettu myöhemmin tehdyissä tutkimuksissa.
Tšernobylin onnettomuuden lähialueilla tilanne oli kuitenkin toinen. Ehdottomasti tärkein onnettomuuden aiheuttama terveysvaikutus on huomattavasti suurentunut kilpirauhassyövän ilmaantuvuus lapsena onnettomuudessa reaktorista vapautuneelle radiojodille altistuneilla. Radioaktiivista jodia lapset saivat maidosta.
YK:n Ionisoivan säteilyn vaikutusten tieteellinen komitean UNSCEARin mukaan vuoteen 2015 mennessä lapsena laskeumalle altistuneilla oli havaittu yhteensä lähes 20000 kilpirauhassyöpää, joista yli puolet Ukrainassa. UNSCEARin arvion mukaan näistä joka neljäs kilpirauhassyöpä on radiojodin aiheuttama. Muissa syövissä ei ole havaittu yhtä kiistatonta yleistymistä, mikä liittyy siihen että radiojodin takia kilpirauhaseen kohdistui paljon suurempi säteilyannos kun muihin elimiin. Lasten kilpirauhaseen kerääntyy enemmän radioaktiivista jodia kuin aikuisten, koska lasten kilpirauhasen toiminta on aktiivisempaa.
Aivan oma ihmisryhmänsä on onnettomuuden jälkeen alueelle puhdistustöihin komennetut yli puoli miljoonaa miestä eri puolilta silloista Neuvostoliittoa. He oleskelivat ja tekivät töitä reaktorin lähialueella yleensä 3–4 kuukautta. Heillä on saatu viitteitä siitä, että säteily on saattanut suurentaa leukemian vaaraa ja mahdollisesti myös verenkiertoelimistön sairauksien esiintyvyyttä.