Kansallinen toimintasuunnitelma radonista aiheutuvien riskien ehkäisemiseksi

Radonhaittojen torjunta perustuu eri viranomaisten ja toimijoiden yhteistyöhön. Kukin viranomainen toimii omien tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa puitteissa, mutta kokonaisuuden onnistuminen edellyttää suunnitelmallista yhteistoimintaa, jossa viestintä, ohjaus ja valvonta tukevat toisiaan. Tavoitteena on, että radonista aiheutuvia riskejä ehkäistään johdonmukaisesti kaikilla tasoilla – kansallisesti, alueellisesti ja paikallisesti. Liitteessä kuvataan radonvalvonnan viranomaisvastuita tarkemmin.

Viranomaiset edistävät osana valvontaa sitä, että tietoisuus radonista lisääntyy ja radonaltistuminen pienenee. Viranomaiset huolehtivat, että saatavilla on hyviä radonoppaita ja -ohjeita.  Parhaiten viesti omaksutaan, jos huomioidaan paikallistason kokemukset ja tarpeet. Tehokas radonviestintä edellyttää yhteistyötä, johon osallistuvat viranomaiset, yritykset ja kansalaisjärjestöt. Radonviestintä tulee myös kytkeä selkeästi osaksi laajempia kampanjoita, jotka edistävät sisäilman terveellisyyttä ja tupakoinnin vähentämistä. 

Kustannustehokas keino vaikuttaa radonaltistukseen on huomioida radon ennakolta osana uusien rakennusten suunnittelua ja rakentamista. Rakentamishankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava, että rakennus suunnitellaan ja toteutetaan siten, että sisäilman radonpitoisuus on mahdollisimman pieni. Kuntien rakennusvalvontaviranomaisella on keskeinen rooli radonturvallisen rakentamisen ohjauksessa. 

Radonpitoisuus selviää vain mittaamalla. Mittaaminen on vaivatonta ja siihen on tarjolla luotettavia menetelmiä. Asuntojen sisäilman radonmittaukset kuuluvat yleensä omistajan vastuulle ja työpaikoilla työnantajan vastuulle. Rakentamishankkeeseen ryhtyvän kannattaa tehdä radonmittaukset rakennuksen käyttöönoton jälkeen rakennuksen takuuaikana.

Yksittäisen tilan radonpitoisuus ei selviä radontilastoista tai -kartoista. Kaikkien rakennusten pohja- ja kellarikerroksissa kannattaa mitata radonpitoisuudet.

Yksityisissä porakaivovesissä saattaa olla korkeitakin radonpitoisuuksia ja kaivojen omistajien tulisi huolehtia radonanalyysistä osana vedenlaadun säännöllistä tutkimista. Talousvesilaitosten toimittamasta vedestä radon on tarvittaessa poistettu. 

Viitearvon ylittävät radonpitoisuudet tai -altistukset kannattaa pienentää. Asuntojen ja muiden oleskelutilojen, kuten koulujen ja päiväkotien, radonpitoisuuden viitearvo on 300 Bq/m³. Sama viitearvo on työpaikan tiloissa, joita käytetään enemmän kuin 600 tuntia vuodessa. Lisäksi työskentelyajan huomioiva radonaltistuksen viitearvo on 500 000 Bq h/m³ vuodessa. Jos uuden rakennuksen radonpitoisuus on suurempi kuin 200 Bq/m³, rakennuksen ostaja voi vaatia rakentajaa tekemään tarvittavia radonkorjauksia.  

Radonkorjauksissa hyödynnetään radonimuria tai -kaivoa, ilmanvaihdon tehostamista sekä alapohjan tiivistämistä – usein menetelmiä yhdistellen. Asuntojen ja muiden oleskelutilojen radonkorjauksista vastaavat tilojen omistajat tai haltijat. Työpaikoilla vastuu on työnantajalla. Jos 6 (10) työnantaja toimii vuokratuissa tiloissa, sen on yhdessä rakennuksen omistajan kanssa sovittava korjauksista.

Ihmiset voivat itse vaikuttaa siihen, kuinka paljon he kodeissaan altistuvat radonille. Kunnat ja työnantajat voivat puolestaan vaikuttaa julkisissa tiloissa ja työpaikoilla tapahtuvaan radonaltistumiseen.

Radon on tupakoinnin jälkeen merkittävin keuhkosyövän aiheuttaja Suomessa. Tämän vuoksi rakennuksissa kannattaa aina pyrkiä niin pieneen radonpitoisuuteen kuin mahdollista. Tupakoimattomuus on tärkein keino pienentää riskiä, sillä radon ja tupakansavu vahvistavat toistensa haitallisia vaikutuksia. Tupakoinnin lopettaminen ja nikotiinittomuus vähentävät riskiä nopeasti ja tukevat keuhkojen toipumista. Savuton koti ja työpaikka suojaavat samalla myös muilta terveysriskeiltä.