Kansallinen toimintasuunnitelma radonista aiheutuvien riskien ehkäisemiseksi
Tavoitteena ehkäistä radonista aiheutuvia keuhkosyöpiä
Radon on tupakoinnin jälkeen merkittävin tunnettu keuhkosyövän aiheuttaja. Suomessa vuosittain todetusta noin 2 000 keuhkosyöpäkuolemasta radonaltistumiseen arvioidaan liittyvän noin 300. Altistuminen radonille lisää erityisesti tupakoivien riskiä sairastua keuhkosyöpään. Radon aiheuttaa vuosittain noin 40 keuhkosyöpää tupakoimattomille ja on siten tupakoimattomien merkittävin tunnettu keuhkosyövän aiheuttaja. Suurin osa keuhkosyövistä voitaisiin välttää lopettamalla tupakointi ja vähentämällä altistumista radonille.
Tässä toimintasuunnitelmassa asetetaan pitkän aikavälin tavoitteet ja keinot, joiden avulla radonista aiheutuvaa keuhkosyöpäriskiä Suomessa voidaan pienentää. Toimintasuunnitelman pääpaino on sisäilman radonpitoisuuden vähentämisessä, koska hengitysilman radon on suomalaisille tavallisesti merkittävin säteilyaltistuksen aiheuttaja. Radonkaasu päätyy sisäilmaan joko rakennuksen alla ja ympärillä olevasta maa- ja kallioperästä, rakennustuotteista tai porakaivovedestä.
Radonriskejä voidaan pienentää – keinot tavoitteen saavuttamiseksi
Kustannustehokas keino vaikuttaa radonaltistukseen on huomioida radon ennakolta osana uusien rakennusten suunnittelua ja rakentamista.
Rakennushankkeeseen ryhtyvän velvollisuutena on maankäyttö ja -rakennuslain mukaan rakennusta suunniteltaessa ja rakennettaessa huolehtia siitä, ettei rakennuksesta aiheudu terveyden vaarantumista esimerkiksi säteilyn vuoksi. Säteilylain mukaan rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava, että rakennus suunnitellaan ja toteutetaan siten, että sisäilman radonpitoisuus on mahdollisimman pieni. Ympäristöministeriön asetuksissa velvoitetaan, että rakennus on suunniteltava siten, että radonin siirtyminen sisäilmaan vältetään ja että rakennuspaikan radonriskit on otettava huomioon suunnittelussa ja toteutuksessa. Käytännössä yksi keino vaikuttaa radonturvalliseen rakentamiseen on sisällyttää radontorjunta sopimuksiin.
Radonpitoisuudet selviävät vain mittaamalla. Radonpitoisuuden mittaaminen on verrattain helppoa ja siihen on olemassa luotettavia menetelmiä. Asuntojen radonmittauksista huolehtii yleensä asunnon omistaja tai haltija. Työpaikkojen radonmittauksista vastaa säteilylain mukaan työnantaja. Vuokralainen voi asunnoissa halutessaan teettää radonmittaukset, mutta niistä mahdollisesti seuraavat rakenteisiin kajoavat radonkorjaustoimenpiteet on sovittava rakennuksen omistajan kanssa.
Jos mittauksin on osoitettu, että radonpitoisuus tai -altistuminen on viitearvoa suurempi, radonaltistukseen voidaan vaikuttaa radonpitoisuutta pienentävällä radonkorjauksella. Viitearvot on esitetty alla.
Radonkorjaus on yleensä helppo toimenpide ja siitä aiheutuvat kustannukset ovat yleensä joitakin tuhansia euroja. Radonkorjaus voidaan toteuttaa esim. radonimurilla tai radonkaivolla. Myös ilmanvaihdon ajastaminen tai tehostaminen, tai rakennuksen alapohjan tiivistäminen voivat tulla kyseeseen. Joskus voi olla syytä rajoittaa oleskelua tiloissa, joissa on hyvin korkeat radonpitoisuudet, eikä niitä voida riittävän nopeasti pienentää.
Asuntojen ja muiden oleskelutilojen rakennuksen omistajan ja haltijan velvollisuutena on osaltaan huolehtia, että sisäilman radonpitoisuus on olosuhteet huomioiden mahdollisimman pieni. Asuntojen ja muiden oleskelutilojen osalta velvollisuus radonpitoisuuden rajoittamiseen ja poistamiseen perustuu terveydensuojelulakiin.
Jos työpaikkarakennuksessa todetaan mittauksessa viitearvoa suurempi radonpitoisuus tai -altistuminen, on työnantajan rajoitettava työntekijöiden altistusta säteilylain nojalla.
Säteilylain nojalla annetussa asetuksessa säädetään tarkemmin viitearvoista. Viitearvolla tarkoitetaan altistuksen tai pitoisuuden arvoa, jota suurempaa altistusta tai pitoisuutta ei ole asianmukaista sallia.
| Viitearvot | |
|---|---|
| Sosiaali- ja terveysministeriön asetus ionisoivasta säteilystä 1044/2018 |
|
| Radonpitoisuus uuden rakennuksen suunnittelussa ja toteutuksessa | 200 Bq/m3 |
| Radonpitoisuus olemassa olevissa asunnoissa ja muissa oleskelutiloissa | 300 Bq/m3 |
| Radonpitoisuus työpaikalla, jossa työaika on suurempi tai yhtä suuri kuin 600 tuntia vuodessa (työnaikaisen radonpitoisuuden vuosikeskiarvo) | 300 Bq/m3 |
| Työperäinen radonaltistuminen vuodessa kaikissa työtiloissa | 500 000 Bq/h/m³ |
| Sosiaali- ja terveysministeriön asetus talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista 1352/2015 |
|
| Talousveden radonpitoisuuden laatuvaatimus | 1000 Bq/l |
| Päätavoitteet | Keinot (valvontavastuu*) | Mittarit |
|---|---|---|
| Radonista aiheutuvien keuhkosyöpien määrä vähenee | Radonaltistusta asunnoissa ja muissa oleskelutiloissa (TESU) sekä työpaikoilla (STUK) saadaan pienennettyä. Lisäksi tupakoinnin vähentäminen vaikuttaa tavoitteen saavuttamiseen (Valvira, STM). | Väestön ja työntekijöiden radonaltistumisen suuruus ja tupakoinnin yleisyys sekä näiden kehittyminen. |
| Radonaltistuminen pienenee | Rakennushankkeeseen ryhtyvä huomioi radonriskit uusien luvanvaraisten rakennusten suunnittelu- ja rakentamisratkaisuissa (rakennusvalvonta). Rakennushankkeeseen ryhtyvä huomioi radonturvallisuuden ja toteuttaa tarpeelliset radonkorjaukset muusta syystä toteutettavien rakennusten luvanvaraisten korjaus- ja muutostöiden yhteydessä (rakennusvalvonta). Olennaista on, että rakennushankkeeseen ryhtyvä on tietoinen radonriskeistä ja palkkaa hankkeeseen radontietoiset suunnittelijat ja urakoitsijan. Olennaista on lisäksi, että rakennusvalvonta valvoo lupaprosessin yhteydessä, että radonriskit on hankkeessa huomioitu asianmukaisesti osana rakentamisen turvallisuutta siten kuin mm. rakentamisen turvallisuus edellyttää. Rakennuksen omistaja/haltija rajoittaa radonaltistumista, jos asunnoissa ja muissa oleskelutiloissa on löytynyt viitearvoa suurempia radonpitoisuuksia (TESU). Työnantaja rajoittaa radonaltistumista työpaikoilla, jos työpaikalla on löytynyt viitearvoa suurempia radonpitoisuuksia (STUK). Vastuuviranomainen neuvoo ja tarvittaessa velvoittaa rakennuksen omistajan, haltijan tai työnantajan rajoittamaan radonaltistusta. |
Radonpitoisuudet uusissa ja olemassa olevissa rakennuksissa sekä radonkorjausten määrät ja tehokkuudet. |
| Sisäilman radonpitoisuudet tunnetaan paremmin | Asuinrakennusten asukkaat tai rakennusten omistajat tai haltijat mittaavat pientaloasunnot ja kerrostalon alimpien kerrosten asunnot koko maassa. TESU ja STUK lisäävät tietoa mittausten tarpeellisuudesta asuinrakennuksissa Radonriskitietoisuus-kohdassa mainituin keinoin. Työnantajat tai muut tiloista vastaavat tahot mittaavat radonpitoisuudet säteilylain edellyttämillä työpaikoilla ja muissa oleskelutiloissa (STUK, työsuojelu, TESU). Radonmittausten tulokset saadaan kattavasti kansalliseen radontietokantaan (STUK, STM, työsuojelu, TESU). Viranomaisilla on asiassa riittävät tekniset järjestelmät ja niihin liittyvät katselu- ja käyttöoikeudet sekä tekniset rajapinnat sekä lakisääteiset oikeudet. Valvontaviranomaisille säädetään riittävät keskinäiset tiedonsaanti- ja luovutusoikeudet sekä oikeudet saada radonmittauksia koskevat tiedot eri toimijoilta (STM). |
Rakentamisen, asuntojen, muiden oleskelutilojen ja työpaikkojen radonvalvonnan vaikuttavuusmittarit. Kansalliseen radontietokantaan tallennettujen radonmittausten määrä, edustavuus ja käytettävyys. |
| Radonriskitietoisuus paranee | TESU, Valvira, STUK, työsuojelu, STM, rakennusvalvonta ja Kuntaliitto toteuttavat tehokasta ja vaikuttavaa viestintää ja koulutusta erilaisille kohderyhmille. Tarvittaessa laaditaan ohjeita, oppaita tai muuta materiaalia, joka tukee tavoitteeseen pääsyä | Radonriskitietoisuuskyselyjen tulokset. |
*rakennusvalvonta =kunnan rakennusvalvontaviranomainen, STM =Sosiaali- ja terveysministeriö, STUK =Säteilyturvakeskus, TESU =kuntien terveydensuojeluviranomainen, työsuojelu =työsuojelun vastuualueet, Valvira =Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
Tämä toimintasuunnitelma perustuu säteilysuojelun perusnormidirektiivin (2013/59/Euratom) eli ns. BSS-direktiivin 103 artiklaan, joka edellyttää, että jäsenmaat laativat kansallisen toimintasuunnitelman radonista aiheutuvien pitkän aikavälin riskien ehkäisemiseksi. Suomessa tämä velvoite on toimeenpantu säätämällä kansallisen toimintasuunnitelman laatimisvelvoite sosiaali- ja terveysministeriön tehtäväksi säteilylain (859/2018) 159 §:n nojalla. Toimintasuunnitelmasta ja sen tarkemmasta sisällöstä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksessa ionisoivasta säteilystä (1034/2018, 54 § ja liite 6). Asetus edellyttää toimintasuunnitelman päivittämistä vähintään viiden vuoden välein.