Ydinaseet
Ydinase on pommi, jonka tuhovoima perustuu erityisesti ydinräjähdyksestä syntyvään paineaaltoon ja lämpösäteilyyn. Lisäksi uhkana on säteily, joka syntyy sekä räjähdyksessä vapautuvista radioaktiivisista aineista että välittömästi räjähdyksen yhteydessä vapautuvasta neutronisäteilystä.
Ydinräjähdyksen vaikutukset riippuvat merkittävästi siitä, räjähtääkö pommi maan pinnalla, maan alla vai ilmassa. Mahdollisen säteilyvaara-alueen laajuus riippuu muun muassa ydinaseen koosta ja erityisesti räjähdyskorkeudesta. Mikäli räjähdys tapahtuu niin matalla, että siitä syntyy vaara merkittävästä laskeumasta, suojaudutaan ydinaseen räjäytyksen aiheuttamalta säteilyltä siirtymällä väestönsuojiin.
Ydinase ei laukea vahingossa, vaikka se putoaisi tai asetta kuljettava ajoneuvo ajaisi kolarin. Tulipalo tai kemiallinen räjähdys voi kuitenkin vaurioittaa ydinasetta niin, että sen sisältämä uraani tai plutonium paljastuu ja vapautuu ympäristöön. Seurauksena voi olla terveydelle haitallinen säteilytilanne onnettomuuspaikan lähialueilla enimmillään kymmenien kilometrien etäisyydelle asti.
Ydinaseen rakentaminen on vaativa prosessi, johon tarvitaan ydinasekelpoista materiaalia, kuten korkeasti rikastettua uraania tai plutoniumia.
Ydinaseen ilmaräjäytys
Ilmaräjäytyksessä ydinase räjähtää niin korkealla, ettei räjähdyksen tulipallo kosketa maata. Näin painevaikutuksen ja lämpösäteilyn tuhovaikutuksen alueet ovat suurimmillaan, ja ydinaseen vaikutusalue on siten mahdollisimman laaja. Esimerkiksi 100 kilotonnin ydinaseen räjäytys ilmassa niin sanotulla optimikorkeudella surmaisi suuren osan täysin suojaamattomasta väestöstä noin neljän kilometrin säteellä räjähdyspisteestä. Ilmaräjäytyksessä räjähdyksessä syntyneet radioaktiiviset aineet nousevat korkealle ilmakehään, eikä säteilyltään erityisen vaarallista niin sanottua lähilaskeumaa yleensä synny.
Ydinaseen pintaräjäytys
Pintaräjäytyksessä ydinase räjähtää maan pinnalla tai lähellä sitä. Pian räjähdyksen jälkeen suuri osa syntyvistä erittäin radioaktiivisista aineista laskeutuu maahan lähilaskeumana. Tällöin välittömän vaikutusalueen ulkopuolella uhkana on räjähdyksessä syntyvien radioaktiivisten aineiden aiheuttama säteily.
Säteilyvaara-alueen laajuus riippuu muun muassa ydinaseen koosta, räjähdyskorkeudesta sekä säätilasta. Suurikokoisen, megatonnin suuruisen ydinaseen räjäytyksen aiheuttamalta säteilyltä suojautuminen vaatii väestösuojiin siirtymistä radioaktiivisten aineiden kulkureitillä jopa satojen kilometrien päässä räjähdyspaikasta. Pienemmän, kilotonnien suuruisen taktisen ydinaseen räjäytyksen vastaavat vaikutukset saattaisivat ulottua kymmenien kilometrien etäisyydelle.
Voimakas kuumuus höyrystää välittömästi pommin rakenteet ja räjähdyksessä syntyvät radioaktiiviset aineet. Mikäli ydinräjähdys tapahtuu niin matalalla, että räjähdyksen tulipallo koskee maata, aiheuttaa se myös maaperän ja materiaalien sulamista ja höyrystymistä. Aines nousee ilmaan räjähdyksen voimasta ja muodostaa ydinräjähdykselle tyypillisen sienen muotoisen pilven.
Ydinaseen aiheuttama lämpö- ja paineaalto on niin voimakas, että se tappaa ja tuhoaa elinympäristöä laajallakin alueella. Nämä ovat välittömiä vaikutuksia, jotka esiintyvät noin minuutin kuluessa räjähdyksestä.
Välittömiin vaikutuksiin lukeutuu myös radioaktiivinen alkusäteily, joka on ydinräjähdyksen alkuvaiheessa syntyvää ionisoivaa gamma- ja neutronisäteilyä.
Sähkömagneettinen pulssi (EMP) puolestaan leviää ilmakehässä ja voi vaurioittaa elektroniikkaa ja sähkölaitteita laajalla alueella, mikäli räjähdys tapahtuu korkealla ilmakehässä.
Jälkivaikutuksiksi luetaan radioaktiivisen säteilyn varhaislaskeuma eli vuorokauden sisällä maahan tuleva laskeuma, myöhäislaskeuma sekä räjähdyspaikan radioaktiivisuus. Jälkivaikutusten terveyshaitat voivat ilmaantua vuosien ja jopa vuosikymmenien kuluttua.
Ydinaseen käytöstä aiheutuvan säteilyvaaratilanteen seuraukset
Ydinaseen käytön seurauksena jotkut alueet tuhoutuisivat kokonaan ja normaali elämä sekä taloudellinen toiminta olisivat mahdottomia. Olosuhteet olisivat samankaltaiset kuin tuhoisan maanjäristyksen jälkeen. Ydinräjähdyksessä syntyvä lämpösäteily kuitenkin aiheuttaisi räjähdyksestä selvinneille paljon vakavia palovammoja, joiden hoito vaatisi paljon huomiota. Lisäksi mahdollinen radioaktiivinen laskeuma aiheuttaisi riskin, jota ei esiinny luonnononnettomuuksissa.
Ydinräjähdyksessä syntyvä radioaktiivinen laskeuma eroaa ydinvoimalaitosonnettomuudesta mahdollisesti syntyvästä laskeumasta koostumuksena osalta. Se aiheuttaa välittömän säteilyriskin erityisesti ulkoisen säteilyn kautta. Laskeuma uhkaa myös pelastustyöntekijöiden turvallisuutta sekä hidastaa pelastustöitä ja selviytyneiden avustamista.
Laskeuma voi saastuttaa elintarvikkeet. Radioaktiiviset aineet voivat kulkeutua viljakasveihin ja muihin ravinto- tai rehukasveihin suoraan ilmasta sateen tai kuivan laskeuman mukana tai maasta juurioton kautta. Eläimet voivat hengittää saastunutta ilmaa, ja pintavesiin tulleesta laskeumasta siirtyy osa vesiravintoketjujen kautta kaloihin.
Vakava laskeumatilanne ei aiheuttaisi vain säteilyvaaraa. Pitkäaikaiset psykologiset seuraukset saattaisivat olla huomattavia erityisesti alueella selviytyneille, joilla olisi huoli pitkäaikaisista terveysvaikutuksista. Tämä tekisi palaamisen normaalielämään todennäköisesti paljon hankalammaksi kuin vastaavan laajuisessa luonnonkatastrofissa. Lisäksi ydinvoimalaitosonnettomuuksista tiedetään, että laskeuman säteilyvaikutukset voivat aiheuttaa huolta myös kaukana varsinaiselta onnettomuusalueelta.
Ruoantuotannolle jouduttaisiin asettamaan rajoituksia paljon laajemmalle alueelle kuin millä ihmisiä suojataan. Myös taloudelliset seuraukset olisivat merkittävät. Taloudelliset vaikutukset olisivat huomattavat ympäri maailman erityisesti, jos ydinasetta käytettäisiin maailmankauppaan vahvasti liittyneellä alueella. Suorien tuhojen lisäksi laskeuma ja sen uhka haittaisivat taloudellista toimintaa sekä kuljetutuksia laajoilla alueilla. Esimerkiksi Fukushiman ydinvoimalaitoksen onnettomuudella vuonna 2011 oli tällaisia seurauksia paljon kauempana kuin olisi ollut perusteltua pelkästään säteilyn takia.
Kansainväliseen kauppaan ja ihmisten liikkumiseen vaikuttaisi todennäköisesti merkittävästi myös tarve tehdä säteilymittauksia tavaroille ja ihmisille, jotka saapuvat oletetulta laskeuma-alueelta. Tällainen alue voi ulottua tuhansien kilometrien päähän. Fukushiman onnettomuuden jälkeen syntyi paine varmistaa kaikkien oletetulta laskeuma-alueelta saapuvien tai sen kautta kulkevien tavaroiden, kulkuvälineiden ja ihmisten puhtaus.
Ydinaseiden käytöstä aiheutuvaan säteilyvaaratilanteeseen ja -altistukseen vaikuttavat räjähdetyyppi, räjähdyksen voimakkuus, räjähdyskorkeus ja säätila.
Ydinaseen räjähdysvoima perustuu ydinfissioon tai -fuusioon.
Fissioräjähdyksessä ydinreaktio vapauttaa suuria määriä energiaa hajottamalla raskaita atomiytimiä, kuten uraania (U-233, U-235) tai plutoniumia (Pu-239). Räjähdyksen seurauksena syntyy radioaktiivisia aineita ja neutronisäteilyä.
Fuusioräjähdyksessä energiaa vapautuu, kun kevyemmät atomiytimet yhdistyvät. Fuusiopommit vaativat aina fissioräjähdyksen sytyttimenä, mutta itse fuusioreaktiossa syntyy paljon vähemmän fissiotuotteita. Toisaalta fuusiossa syntyvät neutronit voivat muuttaa pommin rakennemateriaaleja ja ympäristön aineita radioaktiivisiksi. Ydinfuusioon tarvitaan erittäin korkea lämpötila. Useimmissa käytännön fuusiopommeissa fissiot määräävät radioaktiivisten aineiden aiheuttaman säteilyvaaran. Tämän takia fissioiden aiheuttama osuus kokonaisräjähdysvoimakkuudesta on tärkeä tieto, kun arvioidaan seurauksia. Fuusioissa räjähdeaineena ovat tritium, deuterium ja litium tai näiden sekoitus (H-3, H-2, Li-6, Li-7).
Ydinräjähdyksen voimakkuutta kuvataan vertaamalla sitä kemialliseen TNT-räjähdysaineeseen. Yhden kilotonnin ydinräjähdys vastaa siis voimaltaan 1000 tonnia TNT-räjähdettä. Räjähdysvoimakkuus mitataan yleensä kilotonneina (kt) tai megatonneina (Mt). Yksi kilotonni vastaa noin 4,2 x 1012 joulea energiaa. Esimerkiksi yhden kilotonnin ydinräjähdys vapauttaa yhtä paljon energiaa kuin noin 50–60 gramman uraani- tai plutoniummäärän täydellinen fissioituminen.
Räjähdyksen kokonaisvoimakkuus ja räjähdyskorkeus määräävät pääosin muun muassa sen, kuinka korkealle räjähdyspilvi nousee ja kuinka suuri se alussa on. Maanpintaräjähdyksen tai matalan ilmaräjähdyksen aiheuttama pilvi saavuttaa noin kymmenessä minuutissa 3–30 kilometriin riippuen räjähdyksen voimakkuudesta.
Jos räjähdyksessä syntyvä tulipallo koskettaa alla olevaa maanpintaa ja/tai erilaisia rakenteita, se höyrystää niiden materiaaleja. Materiaalit imeytyvät nousevaan räjähdyspilveen ja muodostavat erikokoisia kiinnittymispisteitä höyrystyneille radioaktiivisille aineille. Prosessissa syntyy erisuuruisia radioaktiivisia hiukkasia, joista suurimmat alkavat putoilla jo heti räjähdyspaikan ympärille. Nämä hiukkaset muodostavat varhaislaskeuman eli 24 tunnin kuluessa maan pinnalle tulevan laskeuman.
Kaikkein hienojakoisimmat ainekset kohoavat räjähdyspilven mukana korkealle, ison tai korkealla räjäytetyn pommin ollessa kyseessä jopa stratosfääriin asti. Stratosfääriin asti joutuneet hiukkaset kiertävät ilmavirtausten mukana ympäri maapalloa ja laskeutuvat maahan vasta vuosien kuluessa. Tästä muodostuu pitkän aikavälin kuluessa tuleva myöhäislaskeuma. Jos räjähdys tapahtuu riittävän korkealla pommin räjähdysvoimakkuuden suhteen, tulipallo ei kosketa maata lainkaan eikä varhaislaskeumaa juurikaan synny. Muut kuin säteilyvaikutukset ovat silti merkittäviä (paine, lämpö, sähkömagneettinen pulssi).
Radioaktiivinen pilvi kulkeutuu ja laajenee samalla laimeten vallitsevien tuuliolojen ja ilmakehän sekoitusolosuhteiden mukaisesti. Sateet saattavat tuoda radioaktiivisia aineita maan pinnalle suuria määriä verrattuna sateettomiin oloihin.
Fissiopommin räjähdysenergiasta 50 prosenttia on paine-energiaa, 35 prosenttia lämpösäteilyä, 5 prosenttia alkusäteilyä ja 10 prosenttia jälkisäteilyä. Fuusiopommissa, jossa aina kuitenkin tarvitaan myös fissiota, puolet energiasta oletetaan tulevan fissioista.
Arviot ovat keskimääräisiä, koska räjähdysenergian tarkka jakautuminen riippuu räjähteen rakenteesta. Esimerkiksi fuusiopommin fissio-osuus voi olla huomattavasti pienempi, jolloin erityisesti jälkisäteilyä syntyy vähemmän. Räjähdyksen vaikutus riippuu myös vahvasti siitä, räjäytetäänkö pommi ilmassa, maan alla vai vedessä. Mitä korkeammalla ilmakehässä pommi räjäytetään, sitä vähäisempi on esimerkiksi paineiskuaallon vaikutus. Toisaalta maanpintaräjähdykset aiheuttavat huomattavaa maa-aineksen ja elinympäristön radioaktiivista saastumista, jolloin jälkisäteilyn tehollinen kokonaisosuus (radioaktiivisen laskeuman osuus) kasvaa.
Yksinkertaisimmissa seurausten arviointimalleissa säteilyvaaratilannetta voi skaalata kokonaisräjähdysvoimakkuuden, räjähdyksen fissio-osuuden, keskimääräisen tuulen nopeuden sekä räjähdyskorkeuden mukaan.
Nykyisin löytyy moderneja arviointimalleja, jotka ottavat huomioon vallitsevat sääolosuhteet eri korkeuksilla ja eri etäisyyksillä sekä erikokoisten radioaktiivisten hiukkasten määrät pilven eri osissa. Malleista huolimatta seurauksista on kuitenkin pakko tehdä tiettyjä oletuksia, ainakin pommin rakenteeseen ja koostumukseen liittyen.
Mikäli ydinräjähdys tapahtuu pintaräjähdyksenä, voivat laskeuman vaikutukset pahimmillaan ulottua useiden valtioiden alueelle satojen, jopa tuhansien kilometrien etäisyydelle. Tähän vaikuttavat räjähteen ominaisuudet, räjähdyskorkeus, maanpinnan laatu ja sääolosuhteet. Kokeellisesti on havaittu, että laskeumasäteilyn voimakkuus pienenee niin sanotun seitsemän–kymmenen-säännön mukaisesti: tunti räjähdyksen jälkeen mitatusta voimakkuudesta säteily heikkenee seuraavassa seitsemässä tunnissa kymmenesosaan. Tämä edellyttää, että kyseisellä paikalla lähes kaikki laskeuma on jo tullut maahan. Sen jälkeen säteily heikkenee kahdessa vuorokaudessa edelleen tästä kymmenesosaan ja niin edelleen.
Erisuuruisten ydinräjähdysten vaikutusetäisyyksiä | ||||
---|---|---|---|---|
Vaikutukset (räjähdys optimikorkeudella) | Etäisyys (km) | |||
Räjähdysvoimakkuus | ||||
1 kt | 10 kt | 100 kt | 1000 kt | |
Paine | ||||
talojen väestönsuojat tuhoutuvat | 3 | |||
vahvat rakennukset vaurioituvat korjauskelvottomiksi | 0,4 | 0,8 | 1,6 | 3,5 |
heikot rakennukset vaurioituvat korjauskelvottomiksi | 0,8 | 1,7 | 3,6 | 8 |
ikkunat särkyvät, vaurioita tulee oviin, väliseiniin | 3,5 | 7,5 | 16 | 34 |
Poltto | ||||
2. asteen palovammoja (rakkoja palaneissa paikoissa); helposti syttyvät aineet syttyvät tuleen | 0,8 | 2,3 | 6,3 | 16 |
Radioaktiivinen alkusäteily | ||||
lähes kaikki ihmiset saavat säteilysairauden; osa kuolee | 0,9 | 1,3 | 1,8 | 2,5 |
Lähde: Ydinturvallisuus, 2013 (s. 333). Luku 8. Ydinmateriaalivalvonta kansainvälisen asevalvonnan edelläkävijänä (pdf).
Ydinkoekielto
Ydinaseita testattiin ilmassa, vedessä ja maan alla tehdyissä ydinkokeissa vuodesta 1945 alkaen. Vuonna 1963 kiellettiin muut paitsi maanalaiset ydinkokeet. Ilmakehässä ei ole tehty ydinkokeita vuoden 1980 jälkeen, vaikka kaikki maat eivät ole sitoutuneet noudattamaan sopimusta. Ilmakehässä tehdyistä kokeista levisi ympäristöön radioaktiivisia aineita, joita on vielä pieniä määriä havaittavissa ympäri maailmaa. Vuonna 1996 solmittiin kaikki ydinkokeet kieltävä sopimus, joka ei ole vielä astunut voimaan. Ydinkoekiellon noudattamista kuitenkin valvotaan maailmanlaajuisella mittausasemaverkolla.
Ydinmateriaalien valvonta ja ydinsulkusopimus
Ydinmateriaalivalvonnan tavoitteena on varmistua siitä, että ydinaineet ja muut ydinalan tuotteet pysyvät rauhanomaisessa, lupien ja ilmoitusten mukaisessa käytössä ja että ydinlaitoksia ja alan tekniikkaa käytetään vain rauhanomaisiin tarkoituksiin. Valvonnalla pyritään estämään ydinaseiden leviäminen ja varmistamaan, ettei ydinmateriaaleja tuoteta, käytetä tai siirretä ydinaseiden valmistamiseen.
Valvonnan kansainvälinen perusta on vuonna 1969 ratifioitu ja vuonna 1970 voimaan astunut ydinsulkusopimus (Treaty on the Non-Proliferation of Nuclear Weapons, NPT), jonka noudattamista Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA valvoo. Suomi on ollut alusta alkaen sopimuksessa mukana.
EU:n alueella ydinmateriaalien käyttöä ja hankintaa valvoo myös komission safeguards-osasto. Valvonnan perusta on Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus, Euratom Treaty, vuodelta 1957.
Ydinmateriaalivalvonta on ydinenergian rauhanomaisen käytön edellytys. Valtioilla on jakamaton vastuu siitä, ettei niiden alueella harjoiteta ydinsulkusopimuksen vastaista toimintaa.
Kansainväliset sopimukset
Aseistariisunta on tehokkain keino ydinaseiden leviämisen, niiden testaamisen ja käytön estämiseksi. Ydinsulkusopimuksen lisäksi on monia muitakin kansainvälisiä sopimuksia, jotka tukevat tätä tavoitetta: sopimus, joka kieltää ydinaseiden testaamisen ilmatilassa, ulkoavaruudessa ja vedessä (Treaty Banning Nuclear Weapon Tests in the Atmosphere, In Outer Space and Under Water; tunnetaan myös nimellä osittainen asekieltosopimus, Partial Test Ban Treaty, PTBT), ja sopimus täydellisestä ydinkoekiellosta (the Comprehensive Nuclear-Test-Ban Treaty, CTBT). CTBT allekirjoitettiin vuonna 1996, mutta se astuu lopullisesti voimaan vasta, kun kaikki 44 ydinteknologiaa käyttävää maata ovat mukana.
CTBT-sopimuksen mukaista toimintaa valvoo CTBTO, jolla on maailman kattava havaintoverkko ydinkokeiden havaitsemiseksi. Järjestelmä mittaa radionuklideja ja havainnoi lisäksi seismisiä, hydroakustisia ja infraääneen perustuvia signaaleja. Järjestelmä on muun muassa havainnut kaikki Pohjois-Korean ilmoittamat ydinkokeet.
Valvonta Suomessa ja STUKin rooli
Säteilyturvakeskus (STUK) on säteily- ja ydinturvallisuutta valvova viranomainen, joka asettaa ydin- ja säteilyturvallisuutta koskevia vaatimuksia ja valvoo niiden täyttymistä. STUK myös ylläpitää ja kehittää ydinmateriaalien kansallista valvontajärjestelmää, jonka tavoitteena on huolehtia ydinsulkusopimuksen velvoitteiden täyttämisestä Suomessa. IAEA puolestaan valvoo Suomessakin kansallisen valvontajärjestelmän toimivuutta ja tuloksia.
Valvonnan kohteina ovat ydinvoimalaitokset ja muut ydinlaitokset, ydinmateriaalit sekä ydinjätteiden loppusijoitus, ja lähtökohtana on ydinaineiden kirjanpito ja raportointi. Toiminnanharjoittajan ja STUKin on koko ajan oltava selvillä kaikkien ydinaineiden määrästä, sijainnista ja käytöstä.
STUK toimii myös CTBT:n edellyttämänä kansallisena tietokeskuksena (FiNDC). FiNDC kerää ja analysoi mm. CTBT-havaintoverkon tuottamaa dataa ja tekee ydinkoe-epäilystä valtionhallinnolle tiedotteita.
Säteilyvaaratilanteessa STUKin tehtävä on tilannekuvan muodostaminen sekä tilanteen turvallisuusmerkityksen arviointi. STUK antaa suojelutoimia koskevia suosituksia muille viranomaisille. Ydinonnettomuuksien ja muiden säteilyvaaratilanteiden varalta STUKilla on ympärivuorokautinen päivystys.
Ydinasevaltiot
Ydinasevaltioista ydinsulkusopimuksen (Nuclear non-proliferation treaty, NPT) ovat allekirjoittaneet
- Yhdysvallat
- Venäjä
- Iso-Britannia
- Ranska
- Kiina
Ydinsulkusopimuksen ulkopuolella ovat maat, jotka ovat ilmoittaneet omistavansa ydinaseita:
- Intia
- Pakistan
- Pohjois-Korea
Lisäksi Israelilla arvioidaan olevan huomattava määrä ydinaseita. Pohjois-Korea on tehnyt vuodesta 2009 alkaen useampia ydinkokeita.
Nykyisten ydinasevaltioiden lisäksi on maita, joilla on ollut ydinaseohjelma tai ydinaseita:
- Etelä-Afrikka luopui ohjelmastaan ja ydinaseistaan, ja maassa on nyt ydinvoimala ja muuta ydinalan toimintaa.
- Irakissa oli ydinaseohjelma, joka paljastui Persianlahden sodan aikana mutta joka ei ehtinyt edetä merkittävästi. Maalla ei ole ydinaseita eikä ydinalan toimintoja.
- Syyria rakensi salaa plutoniumin tuottamiseen sopivaa reaktoria, jonka Israel pommitti vuonna 2007. Reaktori oli samanlainen kuin Pohjois-Koreassa on. Sen jälkeen on ollut epäselvää, missä muut tarvittavat laitokset, ydinmateriaali yms. ovat. Ohjelma loppui alkumetreille, mutta sotatilan takia selvittely ei ole edennyt. Syyrialla on pientä ydinalan toimintaa.
- Iranissa oli Persianlahden sotien aikaan soveltuvuustutkimuksen tapainen ydinaseiden esiohjelma, josta se itse luopui. Maa rakensi salaa ja salaisista verkostoista peräisin olevalla teknologialla kaksi uraanin rikastuslaitosta, jotka sittemmin tulivat IAEA:n valvontaan. Iranilla on suurehko ydinvoimaohjelma, jolla on epäilty myös valmisteltavan kyvykkyyttä rakentaa ydinase tarvittaessa.
Usein kysyttyä ydinaseista
-
Ydinaseen räjäytyksessä syntyvät radioaktiiviset aineet ovat keskimäärin lyhytikäisempiä kuin ydinvoimalaitosonnettomuudessa ympäristöön vapautuvat radioaktiiviset aineet. Esimerkiksi jos ydinräjäytyksen aiheuttama säteilytilanne on tunnin kuluttua räjäytyksestä tuhatkertainen vakavan ydinvoimalaitosonnettomuuden aiheuttamaan säteilytilanteeseen verrattuna, on ero säteilytilanteiden vakavuudessa tasoittunut muutamassa vuorokaudessa.
Vuoden kuluttua ydinräjäytyksen aiheuttama radioaktiivisten aineiden laskeuma on noin kolme prosenttia ydinvoimalaitosonnettomuuden aiheuttamasta laskeumasta. Toisaalta ydinräjähdyksessä syntyvien radioaktiivisten aineiden lyhyempi puoliintumisaika myös tarkoittaa, että ydinaseen räjähtämisen jälkeen annosnopeudet nousevat alkuvaiheessa paljon korkeammaksi kuin ydinvoimalaitosonnettomuuden jälkeen.
Ydinräjäytyksen ja ydinvoimalaitosonnettomuuden erot pitää ottaa huomioon myös suojautumisen suunnittelussa. Suojautuminen ydinräjäytykseltä vaatii nopeaa siirtymistä väestönsuojiin, mutta ydinvoimalaitosonnettomuudessa sisälle suojautuminen (asuntoon tai julkiseen rakennukseen) on tärkein suojelutoimenpide.
-
Ydinräjähdyksen laskeuma voi pahimmillaan ulottua useiden valtioiden alueelle satojen, jopa tuhansien kilometrien etäisyydelle. Tähän vaikuttavat räjähteen ominaisuudet, räjähdyskorkeus, maanpinnan laatu ja sääolosuhteet. Varsinkin räjähdyskorkeudella on erittäin suuri vaikutus siihen, syntyykö lähilaskeumaa lainkaan, ja jos syntyy, kuinka kauas se leviää.
-
Ydinaineella tarkoitetaan ydinenergian aikaansaamiseen soveltuvia erityisiä halkeamiskelpoisia aineita ja lähtöaineita. Erityisiä halkeamiskelpoisia aineita ovat plutonium-239 (Pu-239) ja isotooppien uraani-235 (U-235) tai uraani-233 (U-233) suhteen rikastettu uraani. Lähtöaineita ovat luonnonuraani, köyhdytetty uraani ja torium.
Ydinmateriaalilla tarkoitetaan ydinaineita sekä ydinaseisiin tai niiden suunnitteluun ja valmistukseen käytettäviä muita aineita (esimerkiksi deuterium ja grafiitti), laitteita (mm. polttoaineen käsittelylaitteet), laitteistoja (mm. rikastus- ja jälleenkäsittelylaitokset), tietoaineistoja ja sopimuksia.
-
Ydinpommin räjähtäessä vapautuu valtava määrä lämpösäteilyä, jolloin kaikki pommin osien jäänteet kuumenevat useiden kymmenien miljoonien asteiden lämpötilaan ja höyrystyvät. Koska kaikki kaasut syntyvät pommin alkuperäisessä tilavuudessa, höyrystyminen aiheuttaa valtavan paineen, joka on noin miljoonakertainen normaaliin ilmakehään verrattuna. Kuumien kaasujen lämpösäteily on pääosin röntgensäteitä, jotka ilmaräjähdyksessä imeytyvät ympäröivään ilmaan muutaman metrin säteelle. Tulipallo syntyy ilman ja aseen höyrystyneiden jäännösten materiaalien kemiallisten prosessien seurauksena.
-
Säteilyturvakeskus (STUK) valvoo Suomessa ydinmateriaalin käyttöä ja on kansallinen tietokeskus ydinkoevalvontaan liittyvissä asioissa. STUK tekee tässä myös yhteistyötä kansainvälisten toimijoiden, kuten IAEA:n ja CTBTO:n kanssa. STUK kerää tietoa ja ylläpitää tilannekuvaa. STUKilla on myös valmiustehtävä, jos ase räjähtää paikassa, joka voi uhata väestöä.
-
Käytetty ydinpolttoaine ei ole ensisijainen ydinaseen rakentamiseen. Käytetyn polttoaineen plutoniumin isotooppien suhde on epäsuotuisa pommin rakentamisen kannalta, mikä tekee hyvin toimivan ydinaseen rakentamisesta haastavampaa kuin jos käytettäisiin varsinaista ydinasekelpoista plutoniumia. Plutoniumin erottaminen käytetystä polttoaineesta vaatii myös hankalaa kemiallista jälleenkäsittelyä. Lisäksi tämä aiheuttaisi suuria poliittisia ja taloudellisia seurauksia, sillä tällainen toiminta rikkoisi ydinmateriaalivalvonnan ja polttoaineen ostosopimusten tiukkoja käyttöehtoja.
-
Ydinaseiden suurimmat vaarat johtuvat varsinaisesta käytöstä pommina, mutta myös valmistukseen, varastointiin ja kuljetukseen liittyy pienempimuotoinen ydinaseonnettomuuden vaara.
Ydinpommeja on esimerkiksi tuhoutunut niitä kantavien lentokoneiden onnettomuuksissa Thulessa (1968) ja Palomareksessa (1966). Onnettomuudet saastuttivat ympäristöä. Vuonna 2012 Jekaterinenburg-sukellusvene, jossa oli ydinkärkiä, syttyi huollon aikana palamaan Kuolassa Venäjällä. Mikäli myös ydinkärjet olisivat syttyneet, plutoniumia olisi voinut levitä ympäristöön.
-
Sodissa on käytetty kahta ydinpommia. Toisen maailmansodan aikana vuonna 1945 USA räjäytti ydinpommit Hiroshimassa and Nagasakissa. Sen lisäksi ydinkokeissa on räjäytetty yli 1000 ydinpommia, joista suurin osa paljon voimakkaampia kuin Hiroshimassa ja Nagasakissa käytetyt pommit.