Ihmisessä on aina radioaktiivisia aineita
Elinympäristössämme on sekä luonnollista että keinotekoista alkuperää olevia radioaktiivisia aineita. Ne kulkeutuvat ihmiseen ruuan, juomaveden tai hengitysilman mukana. Kehossa radioaktiiviset aineet altistavat ihmisen sisäiselle säteilylle. Ihmisen elimistön radioaktiivisuutta voidaan mitata suoraan kokokeholaskurilla tai epäsuorasti ihmisen eritteistä. Ihmisen elimistössä olevan radioaktiivisuuden seuranta on osa ympäristön säteilyvalvontaa.
Radioaktiiviset aineet kulkeutuvat ihmiseen ruuan, juomaveden ja hengitysilman mukana. Kehossa on aina luonnon radioaktiivisia aineita. Kehossa olevia luonnon radioaktiivisia aineita on esimerkiksi kalium-40. Luonnon kaliumissa on aina vakio-osuus radioaktiivista kalium-40-isotooppia. Aikuisessa ihmisessä kalium-40:tä on yleensä 3000 - 6000 becquerelia (Bq). Kehoon kulkeutuu myös kallioperässämme esiintyvää luonnon uraania ja toriumia sekä näiden hajoamistuotteita. Näistä tunnetuin ja samalla suomalaisten säteilyaltistuksen kannalta tärkein hajoamistuote on uraanin hajoamissarjaan kuuluva radon. Ihmiseen radioaktiiviset aineet kulkeutuvat ruuan, juomaveden ja hengitysilman mukana.
Lisäksi ihmiseen kulkeutuu ravinnon mukana ydinlaskeumista peräisin olevia radioaktiivisia aineita. Pääosin ennen vuotta 1963 ilmakehässä tehtyjen ydinasekokeiden kaukolaskeumista peräisin olevia pitkäikäisiä radioisotooppeja cesium-137 (puoliintumisaika 30 vuotta) ja strontium-90 (28 vuotta) on edelleen pieniä määriä ympäristössä. Tšernobylin vuoden 1986 ydinvoimalaonnettomuuden seurauksena ihmiset saavat edelleen cesium-137:ää ravinnosta. Alussa laskeumassa mukana ollut cesium-134 on lyhyen puoliintumisaikansa (2 vuotta) vuoksi lähes kokonaan hävinnyt. Radioaktiivista jodi-131:tä saatiin vähäisiä määriä hengityksen ja maidon mukana heti onnettomuuden jälkeen.
Ympäristöön joutuu pieniä määriä radioaktiivisia aineita myös ydinvoimalaitosten ja jälleenkäsittelylaitosten hallituista päästöistä. Normaalisti toimivien ydinvoimalaitosten ympäristöön päästämien radioaktiivisten aineiden määrät ovat kuitenkin niin pieniä, ettei niillä ole ihmisen kannalta merkitystä.
Radioaktiiviset aineet käyttäytyvät eri tavoin
Radioaktiivisten aineiden imeytymiseen, pidättymiseen ja jakautumiseen eri elimiin ja kudoksiin sekä elimistöstä poistumiseen vaikuttavat niiden kemiallinen muoto, liukoisuus ja hiukkaskoko. Onnettomuustilanteissa osa iholle joutuneesta radioaktiivisesta aineesta voi imeytyä ihon tai haavojen kautta elimistöön ja aiheuttaa myös sisäistä säteilyannosta.
Nielemällä saatujen radionuklidien imeytyminen tapahtuu pääosin ohutsuolessa. Hengitettyjen hiukkasten kulkeutuminen ja tarttuminen hengityselinten eri osiin riippuu itse hiukkasten olomuodosta ja koosta. Keuhkoista osa hiukkasista kulkeutuu värekarvojen kuljettamana nieluun, minkä jälkeen ne käyttäytyvät kuin nielty aine.
Radioaktiivisista aineista cesium ja kalium kulkeutuvat pääosin ihmisen lihaksiin. Strontium kulkeutuu kalsiumin tavoin luustoon ja radioaktiivinen jodi kilpirauhaseen. Aineiden poistumiseen kehosta vaikuttaa niiden kiertokulku elimistössä. Poistumisnopeutta kehosta kuvataan biologisella puoliintumisajalla. Se on aika, jonka kuluessa puolet aineesta on erittynyt pois. Esimerkiksi cesium-137:n biologinen puoliintumisaika on aikuisella keskimäärin 110 päivää. Lapsilla biologiset puoliintumisajat ovat lyhyempiä kuin aikuisilla.
Radioaktiivisen aineen määrä elimistössä vähenee erittymisen lisäksi myös radioaktiivisen hajoamisen seurauksena. Radioaktiivisten aineiden poistaminen kehosta on vaikeaa. Poistamiseen käytetyt aineet ovat varsin tehottomia ja lisäksi suurina määrinä myrkyllisiä. Poikkeuksen muodostaa radioaktiivinen jodi, jonka määrää kilpirauhasessa voidaan tehokkaasti pienentää nauttimalla ennakolta ei-radioaktiivista jodia sisältäviä joditabletteja.
Lue lisää:
Radioaktiivisen jodin isotooppeja voi vapautua ilmaan vakavassa ydinonnettomuudessa. Säteilyturvallisuuden kannalta merkittävä on jodi-131, jonka puoliintumisaika on kahdeksan vuorokautta. Kolmasosa ihmiskehoon joutuneesta jodista kertyy kilpirauhaseen. Kilpirauhasen saama säteilyannos lisää kilpirauhassyövän riskiä.
Joditableteilla suojataan kilpirauhasta. Ohjeen mukaisesti otettuna joditabletin sisältämä ei-radioaktiivinen kaliumjodidi täyttää kilpirauhasen niin, että radioaktiivisen jodin imeytyminen rauhaseen estyy. Tabletin antama suoja säilyy noin vuorokauden. Joditabletti suojaa ainoastaan kilpirauhasta, eikä anna suojaa muilta radioaktiivisilta aineilta kuin jodilta.
Joditabletti otetaan vasta kun viranomaiset antavat suosituksen sen ottamiseksi. Oikea ajoitus on olennaista, sillä liian aikaisin tai myöhään otettuna tabletin suojavaikutus heikkenee. Kun voimassa on kehotus suojautua sisätiloihin, joditabletteja ei pidä lähteä hankkimaan, jos se edellyttää liikkumista ulkona. Joditablettien ottaminen on erityisen tärkeää lapsille ja raskaana oleville, sillä lasten ja sikiön kilpirauhaset ovat herkempiä säteilylle kuin aikuisten. Jos tabletteja ei ole riittävästi kaikille alueella oleville, annetaan tabletit lapsille ja raskaana oleville.
Joditablettia ei pidä ottaa, jos on aiemmin saanut vakavan allergisen reaktion jodista, sairastaa tai on sairastanut jotain kilpirauhassairautta tai kilpirauhanen on poistettu tai toimimaton.