Radonin mittaaminen
Yleisimmin sisäilman radonpitoisuutta mitataan radonmittauspurkilla, jolla saadaan selville pitkän ajan pitoisuuskeskiarvo. Työpaikalla voidaan myös selvittää jaksotetun ilmanvaihdon tai kohdepoistojen vaikutus työnaikaiseen sisäilman radonpitoisuuteen. Radonkorjausten yhteydessä voidaan tutkia valitun korjausmenetelmän onnistumista lyhyellä radonmittauksella, jonka perusteella tehdään tarvittaessa esimerkiksi ilmanvaihdon säätöjä tai lisätoimenpiteitä.
Asuntojen radonmittauksella pyritään selvittämään, millaiselle radonpitoisuudelle asukkaat keskimäärin altistuvat. Asuntoja koskeva viitearvo on asetettu radonpitoisuuden vuosikeskiarvolle.
Radonmittaus asunnoissa tehdään syyskuun alun (1.9.) ja toukokuun lopun (31.5.) välisenä aikana, yleensä radonmittauspurkilla. Mittauksen keston on oltava vähintään kaksi kuukautta, mutta tarkemman arvion vuosikeskiarvosta saa, kun mittaa kolme kuukautta tai kauemmin. Jos mittauksen kesto on alle kaksi kuukautta, ei tuloksesta voi arvioida pitkän aikavälin keskiarvoa riittävän luotettavasti. Vuosikeskiarvo arvioidaan kertomalla mittauskaudella saatu tulos kertoimella 0,9.
Tavallisessa asunnossa mitataan kahdella mittauspurkilla, joista toinen sijoitetaan olohuoneeseen ja toinen makuuhuoneeseen. Näissä huoneissa oleskellaan tyypillisesti eniten, joten niistä saatavat tulokset kuvaavat parhaiten asukkaiden altistumista. Jos jossain muussa tilassa vietetään enemmän aikaa, kannattaa mittauspurkki luonnollisesti sijoittaa sinne. Jos asunnossa on kaksi kerrosta, kannattaa molemmat kerrokset mitata. Pieni (<100 m2) asunto voidaan mitata yhdellä radonpurkilla, jos kerroksia on vain yksi ja asunnon perustukset ja ilmanvaihto ovat jokaisessa asuinhuoneessa samanlaiset.
Radonmittauspurkki tilataan STUKin hyväksymää radonmittausmenetelmää käyttävältä palveluntarjoajalta, joka lähettää radonpurkit kotiin postitse. Mukana toimitetaan ohjeet radonpurkkien sijoittamisesta kotona. Mittausajan päätyttyä purkit palautetaan postitse palveluntarjoajalle.
STUKin hyväksymät radonmittausmenetelmät ja niiden toimittajat
Työpaikan ilman radonpitoisuus määritetään ensisijaisesti käyttämällä radonmittauspurkkia (integroiva mittaus). Purkkia pidetään työtiloissa vähintään kaksi kuukautta, mielellään kolme kuukautta, syyskuun alun ja toukokuun lopun välisenä aikana. Jos työpaikalla työskennellään pääsääntöisesti mittauskauden ulkopuolella tehdään radonmittauskin mittauskauden ulkopuolella. Radonmittauspurkki kertoo pitkän ajan pitoisuuden keskiarvon. Tämän jälkeen voidaan tarvittaessa selvittää radonpitoisuuden ajallisia vaihteluita ns. jatkuvatoimisella radonmittauksella.
Keskeistä on se, että radonpitoisuuden määrittämiseen käytetään luotettavaa mittausmenetelmää. Radonmittauksen voi tilata toimijalta, joka käyttää STUKin hyväksymää mittausmenetelmää.
Radonmittaus tehdään rivitaloyhtiöissä ja kerrostalojen 1. kerroksen jokaisessa asunnossa. Jos taloyhtiöllä on oleskelutiloja pohjakerroksessa tai kellarissa ja osa asukkaista viettää niissä paljon aikaa, myös ne kannattaa mitata. Toisen kerroksen ja sitä ylempiä asuin- ja oleskelutiloja ei tarvitse mitata, koska niissä radonpitoisuus on pieni. Myöskään sauna-, varasto- ja teknisiä tiloja ei tarvitse mitata, jos oleskeluaika tiloissa jää hyvin lyhyeksi.
Joskus taloyhtiön pohjakerroksessa on työ- tai myymälätiloja. Myös ne kannattaa mitata samanaikaisesti asuntojen ja oleskelutilojen kanssa. Lain mukaan työnantaja vastaa siitä, että työntekijöiden radonaltistus on riittävän pientä ja että mittaustulokset toimitetaan Säteilyturvakeskukseen.
Radonmittaus tehdään radonmittauspurkilla syyskuun alun ja toukokuun lopun välisenä aikana vähintään kahden kuukauden ajan. Radonmittauksen voi tilata toimijalta, joka käyttää STUKin hyväksymää mittausmenetelmää.
Radonpitoisuuden pikamittaukset ovat hyvä apu radonkorjausten yhteydessä, sillä niillä voidaan jo parissa päivässä arvioida, onnistuiko radonkorjaus. Rakennusten radonpitoisuudessa on kuitenkin luontaisesti vaihtelua. Siksi pikamittaus ei korvaa kahden kuukauden kestoista purkkimittausta.
Radonmittauksista on säädetty sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella ionisoivasta säteilystä (1044/2018). Radonpitoisuuden mittauksen on oltava yhtäjaksoinen ja kestettävä vähintään kaksi kuukautta. Mittaus on tehtävä syyskuun alun ja toukokuun lopun välisenä aikana. Työpaikkojen radonmittaukset on lisäksi tehtävä STUKin hyväksymällä mittausmenetelmällä ja laitteen on oltava asianmukaisesti kalibroitu.
Radonpitoisuus vaihtelee jonkin verran päivästä ja viikosta toiseen muun muassa sään vaikutuksesta. Vaihtelun suuruus on rakennuskohtaista. Joissakin taloissa radonpitoisuus vaihtelee vain vähän, mutta toisissa radonpitoisuus voi vaihdella esimerkiksi pitoisuuden 100 - 1000 becquereliä kuutiometrissä välillä. Mitä pidempi mittaus, sitä vähemmän satunnainen vaihtelu vaikuttaa tulokseen. Siksi radonpitoisuuden mittauksen tulee kestää vähintään kaksi kuukautta.
Markkinoilla on saatavilla elektronisia radonmittareita, jotka näyttävät viikon tai päivän radonpitoisuuden keskiarvoa. Lyhytaikaisia mittauksia voidaan käyttää apuna radonkorjausten yhteydessä silloin, kun valitaan korjaustoimenpiteitä sekä arvioidaan korjausten vaikutuksia. Mittaustuloksia tulkittaessa on hyvä muistaa, että sääolot ja rakennuksen ilmanvaihtotekninen toiminta voivat vaikuttaa tuloksiin merkittävästi.
Lyhytaikaisen mittauksen perusteella voidaan arvioida, tarvitaanko lisäkorjaustoimenpiteitä ennen radonpitoisuuden pitkäaikaista, vähintään kaksi kuukautta kestävää, tarkistusmittausta. Useilla jatkuvatoimisilla mittareilla voi hyvin määrittää radonpitoisuuden keskiarvon esimerkiksi 48 tunnin ajalta, mutta 48 tunnin keskiarvo voi joissakin tapauksissa poiketa paljonkin pitempiaikaisesta keskiarvosta. Sen vuoksi radonkorjauksen tulos on aina tarkistettava vähintään kahden kuukauden mittauksella.
Lisää aiheesta
- Asuntojen radonia koskevat viitearvot ja määräykset (Stuk.fi)
- Radon työpaikoilla (Stuk.fi)
- STUKin hyväksymät radonmittausmenetelmät (Stuk.fi)
Säädökset
Säteilyturvakeskus ei suosittele maaperän huokosilman radonmittauksia, koska mittaustulosten tulkinta on vaikeaa. Maaperän huokosilman radonpitoisuuteen liittyy sekä ajallista että paikallista vaihtelua. Rakentamisen aikana tontilla tehdään kaivuutöitä, sinne tuodaan täyttömaita ja soraa ja mahdollisesti teiden pinnoitteita, joten tilanne ennen ja jälkeen rakentamisen voi olla hyvin erilainen. Maaperän huokosilman radonpitoisuudelle ei ole annettu viitearvoa, joten mittaustuloksen perusteella ei voida jättää huomioimatta radonturvallista rakentamista.
Maaperän radonmittauksia käsitellään standardissa ISO 11665-11. Standardi antaa vaatimukset mm. riittävästä näytteenottopisteiden lukumäärästä, näytteenoton kestosta, näytteenottosyvyyksistä sekä näytteenottoputkien tiivistämisestä. Maaperän huokosilman radonmittaukset ovat siis korkeaa ammattiosaamista vaativia mittauksia. Näytteenottopisteitä tulee tyypillisesti olla tontilla useita. Näytteidenoton yhteydessä määritetään myös maalaji, näytteen lämpötila, maaperän kosteus sekä maaperän ilmanläpäisevyys. Oikein toteutettuna tällainen tutkimus on hyvin kallis, joten niitä ei ole kustannustehokasta tehdä. Radontorjunnan kustannukset uudisrakennuksessa ovat pienemmät kuin tontin radontutkimus. Tyypillisesti rakentamisaikana tehdyt maansiirtotyöt (mm. täyttösorat ja ainekset) lisäksi muuttavat tilannetta niin, että tulokset ovat aina vain viitteellisiä.
Maaperä koostuu rakeista ja niiden välitilasta. Välitilassa on huokosilmaa, vettä (kosteutta) sekä esimerkiksi sienirihmastoa ja maaperän mikrobeja. Kun radon syntyy maaperän rakeessa, se voi jäädä kiinni rakeeseen, vapautua huokosilmaan tai liueta veteen. Syvällä maaperässä tilanne on vakio: radonia siirtyy huokosilman yhtä nopeasti kuin se poistuu siitä radioaktiivisen hajoamisen seurauksena. Radonpitoisuus syvällä maaperän huokosilmassa voi olla jopa 100000 Bq/m3.
Radon kulkeutuu maaperässä diffuusion avulla. Koska ulkoilmassa radonpitoisuus on pieni, hukosilma laimenee maan pinnalle tultaessa. Myös tuuli voi laimentaa maan pintakerrosten huokosilmaa.
Tonttimaa on harvoin täysin tasa-aineinen eli se ei yleensä koostu vain yhdestä maalajista, jossa vallitsee tasainen kosteus kauttaaltaan. Sen sijaan tontilla voi olla eri maalajeja, kalliota ja kiviä, ja tontti voi olla kalteva. Muun muassa seuraavat ominaisuudet maaperässä vaikuttavat radonvirtauksiin, jotka tulevat maaperästä asunnon sisäilmaan:
- Maaperän radium-226 -pitoisuus. Radium-226 on uraanisarjan isotooppi, joka tuottaa radonia. Eri maalajeissa ja kivimineraaleissa voi olla eri pitoisuus radiumia. Lisäksi geokemialliset prosessit ovat aiheuttaneet sen, että radium on liuennut tietyistä kerrostumista ja rikastunut johonkin toiseen kerrostumaan.
- Maaperän ilmanläpäisevyys. Mitä suurempi ilmanläpäisevyys on, sitä helpommin huokosilma pääsee virtaamaan rakennuksen alapohjan rakojen kautta rakennukseen.
- Maaperän huokoisuus. Mitä suurempi huokoisuus maaperässä on, sitä enemmän huokosilmaa on tilavuudessa maata.
- Maaperän kosteus. Radon vapautuu maaperästä parhaiten, kun sen kosteus on luokkaa viisi prosenttia tilavuutta kohden. Kosteus auttaa radonia vapautumaan rakeesta huokosilmaan. Toisaalta hyvin kosteassa maassa radon ei pääse kulkeutumaan kaasumaisena.
- Maaperän muodostumat. Jyrkkäreunaisilla ja korkeilla soraharjuilla ja -rinteissä tapahtuu nk. savupiippuefekti. Kesällä maaperän ulkoilmaa kylmempi huokosilma virtaa alaspäin, jolloin harjun tai rinteen laella huokosilman radonpitoisuus voi olla hyvin pieni hyvinkin syvällä. Rinteen tai harjun juurella sitä vastoin myös pintamaassa voi olla suuret radonpitoisuudet. Talvella tilanne on taas päinvastainen.
- Maaperässä on yleensä saman verran toriumsarjan alkuaineita ja näin ollen huokosilman toronpitoisuudet ovat samaa luokkaa kuin radonpitoisuudet. Maaperän toronpitoisuus voi aiheuttaa radonmittauksiin systemaattista virhettä ja vääriä tulkintoja, jos mittari ei pysty erottelemaan radonia ja toronia.
Kaikkiin mittaustuloksiin liittyy näytteenotosta ja itse mittausmenetelmästä johtuva epävarmuus. Sisäilman radonpitoisuuden mittaamisessa suurin epävarmuus johtuu sisäilman radonpitoisuuden luontaisesta vaihtelusta.
Luontainen vaihtelu riippuu muun muassa ulkoilman lämpötilasta, sääolosuhteista, kuten tuulen suunnasta ja nopeudesta, sekä maaperän kosteudesta. Sisäilman radonpitoisuuteen vaikuttavat myös asunnossa tapahtuvat muutokset, kuten ilmanvaihtokoneen käyttömäärät, tuulettaminen sekä ulko- ja sisäilman lämpötilojen välisen eron suuruus. Perättäisinä vuosina samoina kalenteripäivinä tehdyt radonmittaukset voivat tämän vuoksi antaa toisistaan poikkeavan tuloksen. Vaihtelu on tyypillisesti luokkaa ±30 %.
Myös asunnon eri oleskelutilojen radonpitoisuuden vaihtelu on luokkaa ±30 %. Suurimmat pitoisuudet ovat yleensä maanvastaisissa tiloissa ja pienimmät ylemmissä kerroksissa. Radonin merkittävin kulkeutumisreitti asuntoon voi olla esimerkiksi tiivistämätön läpivienti pohjalaatassa, jolloin suurimmat radonpitoisuudet esiintyvät tämän läpiviennin läheisyydessä. Näytteenotto pyritään siksi tekemään siten, että asukkaan altistuminen radonille saadaan selville. Tämän vuoksi suositellut näytteenottopaikat ovat olohuone ja makuuhuone, joissa oleskellaan eniten. Näiden tilojen radonpitoisuus kuvaa siis parhaiten asukkaan altistumista radonille.
Asunnon sisäilman lämpötila on yleensä 20–24°C. Radonpurkin kalibrointi on tehty tälle lämpötila-alueelle. Jos mitatun asunnon sisäilman lämpötila on keskimäärin 18°C on mittaustulos noin 10 prosenttia liian pieni. Jos asunnon sisäilman keskilämpötila on 26°C, on tulos taas noin 10 prosenttia liian suuri.
Mittausmenetelmän epävarmuus
Mittausmenetelmään liittyvä epävarmuus on tyypillisesti pienempi kuin radonpitoisuuden luontainen vaihtelu. Mittausmenetelmään liittyvän epävarmuuden arvioinnissa on otettu huomioon radonpurkin sisällä olevasta radonfilmistä laskettujen alfajälkien lukumäärä. Mitä vähemmän jälkiä filmille on tallentunut, sitä suurempi epävarmuus lukumäärään liittyy.
Toinen epävarmuutta lisäävä tekijä on filmin postituksen aikana saama radonaltistus. STUK on tutkinut tätä lähettämällä radonmittauspurkkeja ympäri Suomea. Filmeiltä on laskettu postituksen aikana syntyvät radonjäljet.
Jälkien lukumäärän muuttaminen radonpitoisuudeksi tehdään mittausajan ja kalibrointifunktion avulla. Kalibrointifunktion matemaattiseen sovittamiseen liittyy epävarmuus, joka on myös huomioitu tuloksessa.
Kalibrointi on tehty STUKin radonmittanormaalilaboratorion radonkammioissa. Radonkammioiden radonpitoisuuteen liittyy pieni epävarmuus, joka niin ikään on otettu huomioon mittaustuloksessa.
Kun nämä kaikki yllä luetellut mittausmenetelmään liittyvät epävarmuustekijät yhdistetään, saadaan mittaustulokseen liittyvä kokonaisepävarmuus, joka ei siis huomio näytteenottoon liittyvää epävarmuutta. Mittauspöytäkirjassa ilmoitettu laajennettu epävarmuus tarkoittaa, että kokonaisepävarmuus ilmoitetaan jollekin luottamustasolle. Kattavuuskertoimella k = 2 ilmoitettu epävarmuus vastaa noin 95 prosentin luottamustasoa. Mittausjakson todellinen radonpitoisuus on siis 95 prosentin todennäköisyydellä pöytäkirjassa ilmoitettujen epävarmuusrajojen sisällä.
Lisätietoa [email protected]
Milloin ja kuinka usein radonmittaus kannattaa tehdä?
Keskimääräinen radonpitoisuus voi muuttua kiinteistössä monista syistä. STUKin tiedossa on tapauksia, joissa radonimuri on rikkoutunut kenenkään sitä huomaamatta. Tämän seurauksena ihmisten radonaltistuminen on ollut yhtä korkealla tasolla kuin ennen radonkorjausta. Rakennuksen painesuhteet voivat muuttua esimerkiksi ikkunoiden vaihdon jälkeen: jos vanhojen ikkunoiden raoista tuli merkittävästi korvausilmaa, voi uusien, tiiviiden ikkunoiden takia tilan alipaine lisääntyä, ilmanvaihto heiketä ja radonpitoisuus merkittävästi suurentua. Tämän vuoksi myös ikkunoiden vaihto lasketaan oleelliseksi muutostyöksi.
STUK suosittelee, että sisäilman radonmittaus toistettaisiin asunnoissa, työpaikoilla ja muissa oleskelutiloissa:
- kymmenen vuoden välein, jos aiempi radonpitoisuus on ollut suurempi kuin 100 Bq/m3
- kymmenen vuoden välein, jos radonpitoisuuden pieneneminen viitearvoa pienemmäksi on saatu aikaiseksi radonkorjauksella;
- viiden vuoden välein, jos viitearvoa pienempi pitoisuus on saatu aikaiseksi radonkorjauksella ja radonpitoisuus ennen korjausta on ollut suurempi kuin 1000 Bq/m3;
- mahdollisimman pian sen jälkeen, kun rakennuksessa on tehty oleellisia, rakenteisiin tai ilmanvaihtoon liittyviä rakennus- tai muutostöitä (esim. betonilaatan, salaojien tai ilmanvaihdon uusimisia).
Radonmittauskoulutus
Säteilyturvakeskus on laatinut verkkokurssin radonin mittaamisesta. Kurssia suositellaan varsinkin niille, jotka tekevät radonmittauksia työpaikoilla ja julkisissa rakennuksissa. Kurssimateriaali selittää mm. millainen radonmittalaite kannattaa valita kuhunkin mittaustilanteeseen ja kertoo, miten mittaustulokset tulee raportoida, jotta raportointi täyttää viranomaisen vaatimukset. Kurssilla on käytännön laskutehtäviä, joiden avulla taustasignaalin vähennys, kalibrointikertoimen käyttö ja tulokseen liittyvän epävarmuuden laskeminen tulevat tutuksi.
Kurssi on maksuton eikä se edellytä rekisteröitymistä. Kurssin läpikäynti vie aikaa noin 2-4 tuntia. Jos kurssilainen haluaa tehdä myös harjoitustehtävät, on kurssin kesto noin yksi työpäivä.
Jos haluat kurssista todistuksen, tulee sinun suorittaa koulutuksen Webropol-testit ja antaa nimesi ja sähköpostiosoitteesi. Tällöin testi ei ole anonyymi. Testit voi kuitenkin suorittaa myös ilman nimen ja sähköpostiosoitteen antamista, vain osaamisen tarkistamiseksi.
Lisää aiheesta
Radonsäädökset
- Säteilylaki 859/2018 (Finlex)
- Valtioneuvoston asetus ionisoivasta säteilystä 1034/2018 (Finlex)
- Sosiaali- ja terveysministeriön asetus ionisoivasta säteilystä 1044/2018 (Finlex)
- STUK määräys luonnonsäteilylle altistavasta toiminnasta S/6/2022 (Stuklex)
- Suomen radonkartasto (STUK-A245) (Julkari.fi)