Köyhdytetty uraani
Köyhdytetty uraani on ydinvoimaloissa käytettävän uraanipolttoaineen valmistuksessa syntyvä sivutuote. Sitä käytetään muun muassa lentokoneiden vastapainoissa ja purjeveneiden köleissä. Lisäksi köyhdytettyä uraania käytetään ammuksissa ja ohjuksissa, joilla on tarkoitus tuhota vahvasti panssaroituja kohteita, kuten tankkeja. Köyhdytettyä uraania käytetäänkin sen tiheyden ja massan, ei radioaktiivisuuden takia.
Köyhdytetty uraani lähettää alfa-, beeta- ja gammasäteilyä. Alfasäteilyllä on merkitystä vain, jos aine joutuu elimistöön hengitettynä. Beetasäteily altistaa vain ihoa, ja sen vaikutukset ovat alfasäteilyä vähäisempiä. Gammasäteily on läpäisevää ja aiheuttaa altistumista myös ulkoisesti. Köyhdytetyn uraanin lähettämä gammasäteily on kuitenkin suhteellisen heikkoenergistä.
Köyhdytetty uraani kriisialueilla
Kriisialueilla köyhdytetylle uraanille voivat altistua sotilaat, rauhanturvaajat ja siviiliväestö.
Paksusti panssaroituun tankkiin osuessaan uraani kuumenee ja syttyy palamaan. Palamisessa syntyy hienojakoista uraanipölyä, joka voi kulkeutua hengityksen mukana keuhkoihin. Sotilaat voivat altistua uraanipölylle tuhotun tankin sisällä tai sen välittömässä läheisyydessä heti tuhoamisen jälkeen.
Uraanipöly laskeutuu suhteellisen nopeasti maahan ja sitoutuu muihin maanpinnan aineksiin. Pieniä määriä voi maan pinnan pölyämisen kautta nousta uudelleen ilmaan, jolloin alueella oleskelevat ihmiset saattavat altistua. Sateiden mukana pölyä myös huuhtoutuu syvemmälle maaperään.
Maahan osuneita uraanikärkiä on hyvin vaikea paikallistaa maastosta säteilymittareilla. Puolen metrin päässä säteilyn annosnopeus alkaa olla jo taustasäteilyn tasoa. Maakerrokset vaimentavat säteilyä, joten maahan uponneiden kärkien paikallistaminen säteilyn perusteella on usein mahdotonta. Sikäli kuin kärkiä löytyy, ne on kuitenkin syytä kerätä pois etenkin asuinympäristöstä ja lasten leikkipaikoilta. Monilla alueilla raivaustyö on kuitenkin hankalaa jo miinavaaran vuoksi.
Köyhdytetyn uraanin terveysvaikutuksista on hyvin vähän tietoa. Sen sijaan on olemassa runsaasti tietoa luonnonuraanille ja rikastetulle uraanille altistuneiden väestöjen osalta. Köyhdytetyn uraanin säteilyriski ja syöpävaarallisuus on huomattavasti näitä pienempi.
Terveysriskit liittyvät lähinnä uraanin kemialliseen myrkyllisyyteen. Uraanikaivoksissa ja rikastettua uraania valmistavissa tehtaissa ei laajoissakaan tutkimuksissa ole voitu havaita uraanialtistuksen yhteyttä leukemiaan.
Köyhdytettyä uraania on käytetty ammuksissa 1990-luvulla Balkanilla ja Persianlahden sodassa, 2000-luvulla Afganistanissa ja Irakissa sekä luultavimmin myös Libanonissa. Toisessa Persianlahden sodassa (vuosina 2003–2011) liittoutuneiden joukot ampuivat panssareita köyhdytetystä uraanista valmistetuilla ammuksilla. Sodan jälkeen monilla veteraaneilla esiintyi outoja oireita, joiden aiheuttajiksi epäiltiin altistumista köyhdytetylle uraanille.
Yleisesti Persianlahden sodan veteraanien oireiden aiheuttajaa ei ole pystytty osoittamaan. Aivan ilmeisesti oireet eivät ole aiheutuneet köyhdytetystä uraanista. Sotatilanteissa ilmaan vapautuu myrkyllisiä aineita useista eri lähteistä, kuten räjähdyskaasuista, ohjusten polttoaineista ja pommitetuista tehtaista.
Sodassa paikalla olleet ovat saattaneet hengittää keuhkoihinsa pieniä uraanihiukkasia, joita on levinnyt ilmaan ammusten räjähtäessä. Köyhdytettyjen uraanihiukkasten hengittäminen lisää vähäisessä määrin riskiä sairastua vuosien saatossa keuhkosyöpään. Keuhkoista uraani siirtyy verenkiertoon ja kulkeutuu munuaisiin, joissa se voi aiheuttaa vaurioita. kuten muutkin raskasmetallit. Riski on kuitenkin pieni, sillä uraanimäärä on vähäinen. Suurempi riski aiheutuu yleensä sotilastarvikkeissa käytetyistä muista raskasmetalleista, kuten lyijystä, joita on niissä käytetty suuremmissa määrin.
Tietyillä alueilla maa- ja kallioperässä voi olla suuria määriä luonnon uraania. Etenkin eteläisen Suomen porakaivovesistä on mitattu korkeita uraanipitoisuuksia.
Lisätietoa: