Eläinröntgentutkimukset

Eläinröntgentoiminnassa säteilystä aiheutuvat riskit voidaan pitää hyvin vähäisinä. Röntgenkuvauksessa säteilyä tuotetaan hetkellisesti kuvauksen aikana.  

Tyypillisesti kuvaukset tehdään erillisessä kuvaushuoneessa, joka on suunniteltu siten, että sen ulkopuolelle ei käytännössä tule säteilyä.  Mahdollisuuksien mukaan eläin rauhoitetaan, ja sen asetteluun käytetään esimerkiksi hiekkapusseja, kulmatyynyjä ja muita kiinnitysvälineitä. Näin kenenkään ei tarvitse olla kuvauksen aikana huoneessa. Jos kuvauksen aikana on välttämätöntä pitää kiinni eläimestä, voi eläimen omistaja toimia kiinnipitäjänä. Tällöin useammin kuvaustilanteissa olevan työntekijän säteilyaltistus vähenee. Joka tapauksessa aina on huomioitava säteilysuojelunäkökulmat ja riittävä säteilysuojaus. Esimerkiksi alle 18-vuotiasta tai raskaana olevaa henkilöä ei ole hyvä käyttää kiinnipitäjänä.

Jos kuvaushuoneessa joudutaan olemaan kuvauksen aikana, altistutaan lähinnä vain eläimestä siroavalle säteilylle. Tavanomaisella röntgenlaitteella kuvattaessa kiinnipitäjälle voi aiheutua yksittäisestä kuvauksesta 1–10 µSv:n annos, jos säteilysuojaimia ei ole käytössä. Säteilyn käytön aikana lähellä eläintä ja säteilykeilaa työskentelevien henkilöiden lyijykumiesiliinan, -takin tai -käsineiden lyijyvastaavuuden on hyvä olla vähintään 0,5 mm. Tällöin suojain päästää lävitseen alle 5 % siihen kohdistuneesta säteilystä, jolloin työntekijälle aiheutuva efektiivinen annos pienenee huomattavasti.

Altistusta voidaan lisäksi huomattavasti pienentää esimerkiksi seuraavilla keinoilla:

• Kasvata etäisyyttä kuvattavana olevaan eläimeen (etäisyyden kaksinkertaistaminen vähentää työntekijälle aiheutuvaa altistusta noin neljännekseen). Jos kuvailmaisinta ei voida esimerkiksi hevosta kuvattaessa asettaa kuvauspöydälle tai erilliseen telineeseen, on kuvauksissa hyvä käyttää varrellista pidikettä.
• Käytä niin pientä kenttäkokoa kuin tutkimuksen kannalta on mahdollista.
• Pienennä kuvausarvoja (kuvausjännite ja kuvausvirta).

Jos kuvauksia suoritetaan avoimessa tilassa tai muualla kuin varsinaisessa röntgenhuoneessa, esimerkiksi hevostalleilla, ei tilaa suunniteltaessa ole tyypillisesti huomioitu säteilysuojelutarvetta. Tällöin on varmistuttava siitä, että kuvauksen aikana laitteiston ja eläimen läheisyydessä ei ole ulkopuolisia henkilöitä. Esimerkiksi avoimessa tilassa säteilykeilan suunnassa on hyvä olla runsaasti tilaa, jossa ei saa oleskella kuvausten aikana. Mikäli mahdollista, kuvaukset on pyrittävä ottamaan kantavaa kivirakenteista seinää kohti, koska rakenteellisesti vahvana seinänä sen suojauskyky on parempi kuin muiden seinien.

Toiminnasta aiheutuva säteilyaltistuksen arviointi 

Yleensä eläinröntgentoiminnassa työntekijöille aiheutuva altistus on huomattavasti pienempi kuin 1 mSv, jonka ylittyessä työntekijä on luokiteltava säteilytyöntekijäksi. Tähän vaikuttaa merkittävästi tehtävien kuvausten määrä sekä käytettävät säteilysuojaukset. Vuosialtistus saattaa kuitenkin lähestyä 1 mSv:n rajaa, jos työntekijä joutuu työskentelemään usein kuvaushuoneessa kuvauksen aikana tai kuvaukset tehdään avoimessa tilassa, jossa ei ole mahdollisuutta ottaa etäisyyttä kuvauskohteeseen. Tällöin toiminnanharjoittajan on järjestettävä altistusolosuhteiden tarkkailu esimerkiksi ryhmäannosmittarin avulla ja tarvittaessa luokiteltava työntekijät säteilytyöntekijöiksi.  

Kun toiminta suunnitellaan järkevästi, on työperäinen ja väestölle aiheutuva altistus eläinröntgentoiminnassa pientä. Eläinröntgentoiminnasta työntekijöille tyypillisesti aiheutuva efektiivinen annos vuodessa on vähemmän kuin 1 mSv ja väestön edustajille vähemmän kuin 0,1 mSv. Tällöin molempien osalta säteilytoiminnan turvallisuusarvioon liittyvä säteilytoimintojen luokitus on 3 eli pienin mahdollinen. 

Säteilyturvallisuusvastaava ja säteilyturvallisuusasiantuntijan käyttö

Eläinröntgentoiminnassa säteilyturvallisuusvastaavana (STV) toimii eläinlääkäri tai röntgenhoitaja, joka on suorittanut soveltuvan koulutuksen, tai sairaalafyysikko. Soveltuvia koulutuksen osa-alueita ovat eläinröntgentoiminta, natiiviröntgentoiminta ja säteilyn yleiskäyttö terveydenhuollossa ja eläinlääketieteessä.

Mikäli toiminnassa on sekä työperäisen että väestön altistuksen luokka 3, säteilyturvallisuusasiantuntijaa (STA) on käytettävä tarvittaessa toiminnan aikana. Tyypillisesti tarve STA:n käyttöön tulee, jos toiminnassa tai toimintatavoissa tapahtuu olennaisia muutoksia. Näin voi tapahtua esimerkiksi uudentyyppisen laitteen käyttöönoton tai kuvauspaikan vaihtumisen yhteydessä.

Kun toimintaa aloitetaan, STA:ta on lisäksi käytettävä työntekijöille ja väestölle aiheutuvan säteilyaltistuksen arvioimisessa. STA auttaa esimerkiksi tilojen ja toiminnan aloituksen suunnittelussa ja muissa säteilysuojeluun liittyvissä käytännön asioissa.

Säteilyturvallisuuspoikkeamat

Eläinröntgentoiminnassa tapahtuvasta yksittäisestä säteilyturvallisuuspoikkeamasta aiheutuu yleensä melko pieni ylimääräinen säteilyaltistus. Kun toimintaa suunnitellaan, on kuitenkin tärkeää tunnistaa tilanteet, joissa voi aiheutua tarpeetonta altistusta, ja pyrkiä ennalta estämään poikkeamia. Tyypillisesti eläinröntgentutkimuksen yhteydessä tapahtuva säteilyturvallisuuspoikkeama liittyy siihen, että kuvaustilanteessa tai lähistöllä on epähuomiossa mukana ulkopuolinen henkilö, joku mukana olevista ei käytä asianmukaisesti säteilysuojaimia, eläintä kiinnipitävän kädet ovat kuvausalueella tai laite toimii epäoptimaalisesti.  

On tärkeää käsitellä tapahtuneet säteilyturvallisuuspoikkeamat ja tehdä tarpeelliset toimet vastaavien estämiseksi jatkossa. Säteilyturvallisuusasiantuntijaa voi tarvittaessa käyttää apuna aiheutuneen säteilyaltistuksen määrittämisessä.  

Jos eläinröntgentoiminnassa tapahtuu säteilyturvallisuuspoikkeama, siitä ei ole tyypillisesti tarpeen ilmoittaa STUKille viivytyksettä. Sen sijaan esimerkki STUKille viivytyksettä ilmoitettavasta säteilyturvallisuuspoikkeamasta on säteilylaitteen anastaminen tai katoaminen tai laitteen tekninen vikatoiminta, joka aiheuttaa ylimääräistä altistusta systemaattisesti. 

Säteilytoimintaan liittyen on tehtävä laadunvarmistusohjelma. Ohjelmassa esitetään laadunvarmistustoimenpiteet, niiden suoritusohjeet, toimenpiderajat ja toimet niiden ylittyessä sekä ohjelman toimenpiteiden toteuttamista koskevat vastuut. Laadunvarmistustoimenpiteiden tulokset on dokumentoitava. Eläinröntgentoiminnassa laadunvarmistus kattaa käytännössä röntgenlaitteen kunnon ja mekaanisen toiminnan sekä hätäkytkinten, varoitusvalojen ja säteilysuojaimien kunnon tarkistamisen (minimissään vuosittain). Näistä voidaan tyypillisesti varmistua ilman erityisvälineitä. Ohjeita näiden testien tekemiseksi on seuraavissa kappaleissa.

Lisäksi röntgenlaitteen teknisestä suorituskyvystä on varmistuttava vähintään 36 kuukauden välein.  Poikkeuksena tästä on intraoraaliröntgenlaite, jolle ei ole määritelty määräväliä toimintakunnon varmistamiseksi. Säteilyturvallisuuteen vaikuttavat viat ja puutteet on korjattava ennen laitteen käyttöä. Laitevioista, tehdyistä korjauksista ja muista säteilyturvallisuuteen vaikuttavista tapahtumista on pidettävä kirjaa. Laitteen toimintakunnon varmistaminen edellyttää teknistä erityisosaamista ja erityisvälineitä, kuten säteilymittareita ja laadunvalvontafantomeja. Näin ollen varmistuksen tekee yleensä laitetoimittajan huolto tai muu huoltopalvelu.  

Tarkistusten määräväleissä kannattaa huomioida muun muassa laitteen käyttömäärä. Lisäksi röntgenlaitteen toimintakunnosta on varmistuttava esimerkiksi merkittävän huollon tai korjauksen jälkeen sekä aina, jos on aihetta epäillä muutoksia laitteen toiminnassa.

Röntgenlaitteen vastaanottotarkastus ja käyttöönotto

Laitteen käyttöön liittyvät ohjeet ja muut asiakirjat tulee olla toimitettuna laitteen mukana. Esimerkiksi laitteen käyttöohje, tekninen käsikirja, asennusohje ja muut mahdolliset asiakirjat ovat tärkeä osa laitteen kokonaisuutta. Mikäli laitteen ohje- ja asiakirjoissa on puutteita, voidaan toimitettua laitekokonaisuutta pitää puutteellisena. Ohjekirjojen tulee myös vastata toimitettua laite- ja ohjelmistoversiota.  

Röntgenlaitteille on tehtävä vastaanottotarkastus ennen varsinaista käyttöönottoa. Toiminnanharjoittaja vastaa siitä, että vastaanottotarkastus on tehty, mutta yleensä tarkastuksen tekee laitetoimittaja. Vastaanottotarkastuksessa varmistetaan muun muassa se, että laitteisto toimii kuljetuksen ja asennuksen jälkeen tarkoituksenmukaisesti ja turvallisesti siten, että lainsäädännössä annetut vaatimukset ja valmistajan ilmoittamat keskeiset suoritusarvot ja turvallisuusominaisuudet täyttyvät. Tarkastuksen kohteita ovat esimerkiksi säteilykeilan ja kohdistusvalon tarkkuus sekä säteilyntuotto-ominaisuuksien tarkastukset, kuten putkijännitteen (KVp), putkivirran (mA) ja kuvausajan (s) tarkkuus, toistettavuus ja lineaarisuus. Vastaanottotarkastuksen yhteydessä myös määritetään laitteen suorituskyvyn vertailuarvot.

Laitetoimittaja järjestää usein käyttökoulutuksen, jonka laajuus ja ajankohta on syytä määritellä jo laitteen hankintavaiheessa. Koulutuksessa tulee erityisesti huomioida laitteen uudet ominaisuudet ja mahdolliseen edeltävään laitteeseen nähden muuttuneet ominaisuudet. Muuttuneita ominaisuuksia voivat olla esimerkiksi yleinen laiteturvallisuus ja käytettävien kuvausparametrien suhde kuvailmaisimen herkkyyteen.

Kuljetettavan röntgenlaitteen vastaanottotarkastukseksi voi riittää, että laitteelle tehdään toiminnanharjoittajan tarpeellisiksi katsomat testit ennen sen käyttöönottoa. Tämä koskee tilanteita, joissa laitteen käytönaikaisten hyväksyttävyysvaatimusten täyttyminen on asianmukaisesti varmistettu.

Röntgenlaitteen mekaanisen toiminnan tarkastaminen

Röntgenlaitteen mekaanista toimintaa ja kuntoa tulee pitää silmällä jatkuvasti laitteen käytön yhteydessä. Esimerkiksi röntgenputken suuntauksen tai asettelun pysyvyyttä ja keskitystä sekä laitteen kaapeleiden kuntoa on hyvä tarkkailla tavanomaisissa kuvaustilanteissa. Mahdollisten hätäkytkinten ja varoitusvalojen toiminta on tarkastettava testaamalla.

Säteily- ja valokentän tarkastaminen

Säteily- ja valokenttä voidaan tarkastaa ottamalla röntgenkuva valokentän kulmiin asetetuista metallisista merkeistä (esimerkiksi kolikoista). Säteilykeilan reunoja verrataan valokentän vastaavia reunoja osoittaviin merkkeihin ja tarkastetaan, ettei niiden välinen ero ole enempää kuin 1 cm tai 1 % röntgenputken fokuksen ja kuvareseptorin välisestä etäisyydestä.

Säteilysuojainten kunnon tarkistaminen

Kun säteilysuojaimet säilytetään niille varatuissa paikoissa, esimerkiksi säteilysuojaimille tarkoitetuissa telineissä, suojat säilyttävät muotonsa ja niiden käyttöikä pysyy mahdollisimman pitkänä. Säteilysuojaimien kunto voidaan varmistaa tunnustelemalla ensin käsin ja tarkastelemalla silmämääräisesti mahdollisia vaurioita. Näin varmistutaan siitä, että suojamateriaali on pysynyt paikoillaan. Tämän lisäksi tarkastetaan, ovatko säteilysuojainten päällyskangas ja saumat ehyet. Tarvittaessa suojaimen kunto voidaan varmistaa kuvaamalla. Uusien suojainten osalta voidaan kuvaamalla varmistaa, että suojat ovat hankintahetkellä kunnossa eikä suojamateriaaliin ole tullut murtumia tai kulumaa. Kuvaus on hyvä tehdä ilman hilaa, sillä hila saattaa aiheuttaa kuvaan sen tulkintaa haittaavaa häiriötä. Kuvaa tulkitessa kannattaa huomioida, että kuva saattaa olla hieman aaltomainen, jolloin kuvassa näkyy pieniä harmaasävyheittoja. Ommelsaumoissa saattaa myös näkyä pieniä reikiä, mutta nämä peittyvät, kun suojain on puettu päälle.

Suositus kuvankatseluympäristön ja kuvamonitorin laadunvalvonnasta

Kuvamonitorien toimintaa on hyvä arvioida kuvankatselutyöasemalla olevien mahdollisten testikuvien ja ohjelmien avulla. Testikuvilla voidaan tarkastaa, että monitori täyttää laitevalmistajan sille lupaamat ominaisuudet. Vertaamalla arvioinnin tuloksia aikaisempiin tuloksiin voidaan havaita, mikäli monitorin ominaisuudet ovat muuttuneet ja heikentäneet sen suorituskykyä.  

Kuvan katseluolosuhteisiin liittyy huoneen valaistus, ja monitorin kuvapinnalla näkyviin heijastuksiin on tärkeää kiinnittää huomiota. Katseluolosuhteet voidaan tarkistaa kiinnittämällä huomioita kuvamonitorin sijoitukseen sekä katselukulmaan. Monitorilla ei esimerkiksi saa näkyä valonlähteiden heijastuksia, kun tarkastellaan pimeää tai mustaa kuvaruutua. Huonetilan tulisi olla myös riittävän hämärä röntgenkuvien katsomiselle, jotta tummilla kuva-alueilla olevat kontrastierot olisivat havaittavissa.  

Käyttäjien tekemäksi viikoittaiseksi tarkastukseksi riittää usein sen toteaminen, että huoneen valaistuksessa tai järjestelyissä ei ole tapahtunut muutoksia. Monitoriin ei tulisi kohdistua suoraa valoa muista valonlähteistä, kuten lampuista tai ikkunoista. Näitä valonlähteitä ei myöskään tulisi olla kuvan tarkastelijan näkökentässä.  

Kuvailmaisimien laadunvalvonta  

Kuvailmaisinten ja kuvankatseluun käytettävien laitteiden ja välineiden asianmukaista kuntoa on tärkeä seurata riittävän kuvanlaadun tarkistamiseksi. Parhaat ohjeet riittävän laadunvarmistuksen tekemiseksi saa laitevalmistajalta. Esimerkiksi taulukuvailmaisimille laitevalmistajat suosittelevat määräajoin tehtävää tasaisuuskalibrointia kuvan tasaisuuden varmistamiseksi.