Töissä STUKissa

Meillä työskentelee reilut 300 ihmistä. Olemme monien eri alojen asiantuntijoita, mutta toimimme kaikki yhdessä saman asian – säteilyturvallisuuden – eteen. 

Kaiken toimintamme tarkoituksena on suojella ihmisiä, yhteiskuntaa, ympäristöä ja tulevia sukupolvia säteilyn haitallisilta vaikutuksilta, olipa säteily luonnollista tai ihmisen tuottamaa, ionisoivaa tai ionisoimatonta.

Näemme, että tärkein onnistumisemme edellytys on osaava, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö. Tahdomme siksi tarjota hyvän työpaikan, jossa työntekijämme pääsevät kehittämään paitsi omaa osaamistaan, myös koko säteily- ja ydinturvallisuusalaa Suomessa ja kansainvälisesti.

Teemme merkityksellistä, turvallisuutta parantavaa työtä ja panostamme hyvään, jokaisen työtä arvostavaan työyhteisöön.

Avoimet työpaikat

Jos olet kiinnostunut työskentelystä STUKissa, tutustu avoimiin työpaikkoihimme! Tiedot STUKissa avoinna olevista työpaikoista löytyvät kootusti Valtiolle.fi-verkkopalvelusta. Seuraa meitä myös LinkedInissä saadaksesi jatkossakin ajantasaisen tiedon avautuvista työtehtävistämme.

Tällä hetkellä haemme

Lisätietoja STUKiin hakeutumisesta

Tavoitteenamme maailman onnellisimmat virkamiehet

Työllämme on tarkoitus. Teemme monialaista työtä, jotta Suomi on säteilyturvallinen maa – nyt ja tulevaisuudessa. Jokaisen STUKlaisen työ edistää aidosti Suomen turvallisuutta, ja vaikutamme myös kansainvälisillä kentillä.

Työnantajana STUK sitoutuu tavoitteeseen, että työntekijämme olisivat maailman onnellisimpia virkamiehiä. Tavoitteen saavuttamiseksi panostamme erityisesti siihen, että työ STUKissa on merkityksellistä, olemme rohkeasti uudistuva yhteisö ja meillä pääsee oppimaan ja kehittymään alansa huippuasiantuntijaksi.

Tutustu STUKlaisten uratarinoihin.

Tutustu tarkemmin työnantajalupaukseemme

Harjoittelijoille

Säteilyturvakeskuksessa on vuosittain useita harjoittelijan ja lopputyöntekijän tehtäviä. Harjoittelijoita ja lopputyöntekijöitä työskentelee meillä ympäri vuoden, mutta suurin osa harjoitteluista painottuu kesäkuukausille.

Ilmoitamme avoinna olevista harjoittelupaikoistamme verkkosivujemme lisäksi Valtiolle.fi-sivustolla. Harjoittelijarekrytoinneissa käytämme myös koulujen omia rekrytointikanavia, kuten JobTeaseria ja Valojobsia sekä sosiaalisen median kanavia.

Ota yhteyttä:
[email protected]