Uratarinat

Meillä STUKissa työskentelee reilut 300 eri alojen asiantuntijaa, diplomi-insinööreistä ja fyysikoista kasvatus- ja kauppatieteilijöihin, ja toimintamme kattaa säteilyn koko kirjon. Asiantuntijamme työskentelevät niin radonin ja auringon UV-säteilyn kuin ydinlaitosten, ydinmateriaalien ja ydinjätteidenkin parissa. Myös säteilyn käyttö muun muassa terveydenhuollossa ja teollisuudessa sekä esimerkiksi laserit ja matkapuhelinten säteily kuuluvat tehtäväkenttäämme.

Säteily- ja ydinturvallisuuden asiantuntijoiden lisäksi meillä työskentelee iso joukko muita ammattilaisia muun muassa ICT:n, henkilöstöhallinnon, viestinnän, taloushallinnon sekä laki- ja kiinteistöpalvelujen tehtävissä.

Tutustu työntekijöihimme ja heidän erilaisiin uratarinoihinsa

 

Laboratorionjohtaja Iisa ja erikoistutkija Aino

"Täällä on todella hyvä henki. Avoin, luottamuksellinen ja turvallinen olo."

Toimistopäällikkö Jarkko ja ylitarkastaja Reda

”Töissä onnellisuus syntyy tasa-arvoisesta kohtelusta, mielekkäistä tehtävistä ja hallitusta työkuormasta – näitä pyrin edistämään omalla työlläni", kertoo Jarkko. Hän on luotsannut reilun kahden vuoden ajan ydinjätelaitosten turvallisuusanalyyseihin keskittynyttä tiimiään STUKissa. Lue Jarkon ajatuksia STUKin esihenkilötyön kulmakivistä ja katso, mitkä Jarkon ja hänen tiimiläisensä Redan mielestä ovat hyviä syitä tulla STUKiin töihin.

Tarkastaja Matti

"Ydinvoima-alalla opittavaa riittää koko elämäksi ja halutessaan STUKista voi ponnistaa myös kansainvälisiin tehtäviin."

Tutustu Matin matkaan kesätyöntekijästä ydinvoimalaitosten lujuuslaskennan ja virtausmekaniikan asiantuntijaksi.

Laboratorioanalyytikko Salla

"Meillä on täällä paljon eri alojen ammattilaisia ja meitä yhdistää yhteinen päämäärä, säteilyturvallinen Suomi".

Mitä kuuluu laboratorioanalyytikon työnkuvaan Säteilyturvakeskuksessa? Tutustu tästä Sallan uratarinaan.

Tarkastaja Pia

"Olen ylpeä työssäni siitä, että me tehdään töitä yhteiskunnan hyväksi. Se näkyy kaikkien STUKlaisten otteessa."

Pia Humalajoki hyppäsi nuorena asiantuntijana ainutlaatuiselle uralle säteilyturvallisuuden parissa. Lue Pian kokemuksista siitä, millainen STUK työnantajana on ja millaista on työskennellä alalla, jossa toteutuneiden riskien seuraukset olisivat pahimmillaan vakavat.

Tarkastaja Maria Kaipiainen ja osastonjohtaja Pia Keski-Jaskari

"STUKissa voit kehittyä asiantuntijana Suomessa, olla korkean tason asiantuntija hyvin syvällisesti tai laaja-alaisesti. Mutta voit kehittyä asiantuntijana myös niin, että edustat STUKia ja Suomea kansainvälisesti."

Ohjelmapäällikkö Ari Keinänen ja tietoasiantuntija Thomas Lehtomäki

"Täällä on mielenkiintoisia tehtäviä ja siihen omaan työhön saa vaikuttaa. Ne on ehkä itselle sellaisia tärkeitä. Ja tietysti tämä, että on hyvä meininki ja ihmisiiin luotetaan."