Hoitavan lääkärin vastuu potilaan säteilyturvallisuudesta, alustavia tuloksia Säteilyturvakeskuksen kyselystä
Ionisoivaa säteilyä käytetään hyväksi monissa kuvantamistutkimuksissa, joilla voi olla ratkaiseva merkitys potilaan hoidon kannalta. Toisaalta säteilystä voi myös aiheutua potilaalle terveydellistä haittaa, kuten syövän tai perinnöllisen haitan riski. Potilasta hoitavan lääkärin tuleekin aina arvioida potilaskohtaisesti säteilytutkimuksesta odotettavissa oleva hyöty, jotta voidaan varmistua tutkimuksen tarpeellisuudesta. Potilasta hoitava lääkäri on merkittävässä roolissa tässä niin kutsutussa oikeutusarvioinnissa. Lääkärin on varmistuttava, että hänellä on riittävät ja ajantasaiset tiedot sekä säteilyn riskeistä että uusimmista säteilytutkimuksista. Säteilylainsäädännössä on myös asetettu säteilysuojelun täydennyskoulutusvelvoite lääkäreille, jotka lähettävät potilaita säteilytutkimuksiin.
Säteilyturvakeskuksen kysely potilaita hoitaville lääkäreille
Säteilyturvakeskus (STUK) toteutti syksyllä 2025 kyselyn potilaita hoitaville lääkäreille. Kyselyllä selvitettiin, miten potilaita säteilylle altistaviin tutkimuksiin lähettäviä lääkäreitä koskevat säteilylainsäädännön vaatimukset toteutuvat Suomessa.
Kyselyyn vastasi yhteensä 359 lääkäriä tai hammaslääkäriä. Vastaajista 98 % työskentelee pääasiassa hyvinvointialueen tai muun julkisen toimijan palveluksessa. Näin ollen tuloksista ei voi tehdä johtopäätöksiä yksityisillä toiminnanharjoittajilla työskentelevistä lääkäreistä. Vastaajista 56 % oli erikoislääkäreitä, 23 % erikoistuvia lääkäreitä ja 20 % lääkäreitä.
Vaikka kyselyyn vastasi yli kolmesataa lääkäriä tai hammaslääkäriä, on tämä vain pieni osa Suomessa työskentelevistä lääkäreistä. Näin ollen vastausjakaumia voidaan pitää lähinnä suuntaa antavina. Säteilyturvakeskus onkin päättänyt avata kyselyn uudestaan vastattavaksi ja pyytää terveydenhuollon toimijoita levittämään kyselylinkkiä heidän potilaitansa hoitaville lääkäreille.
Säteilyturvakeskuksen kysely potilaita hoitaville lääkäreille. Kyselyyn pääsee vastaamaan tämän linkin kautta: https://link.webropolsurveys.com/S/20C856E81DA89EC4
Vastaajista 82 % lähetti potilaita tavanomaisiin röntgentutkimuksiin, 62 % tietokonetomografiatutkimuksiin, 37 % mammografiatutkimuksiin, 26 % hammasröntgentutkimuksiin ja 19 % isotooppitutkimuksiin. Vastaajista 6 % vastasi lähettävänsä myös muihin tutkimuksiin, jotka avovastausten perusteella sisälsivät myös ionisoimatonta säteilyä käyttäviä tutkimuksia, kuten MRI ja ultraäänitutkimukset.
Hoitavan lääkärin tulee osaltaan arvioida tutkimuksen tarve
Potilasta hoitavan lääkärin lisäksi myös kuvantamisyksikön radiologeilla sekä kuvauksen tekevällä röntgenhoitajalla on oleellinen rooli oikeutusarvioinnissa. Lopullinen vastuu tutkimuksen oikeutuksesta on radiologilla. Työskentelypaikoilla voidaan sopia, miten tutkimusten tarpeellisuus käytännössä arvioidaan. Vastaajista 64 % ei osaa sanoa, onko heidän työskentelypaikallaan kirjallinen ohjeistus oikeutusarvioinnin menettelyihin. Noin neljänneksen mukaan sellainen on. Noin viidennes vastaajista on pyytänyt tutkimukset suorittavalta yksiköltä tukea tutkimuksen tarpeen arviointia tai modaliteetin valintaa varten vähintään kuukausittain. Vastaajista 16 % ei ole pyytänyt tukea koskaan. Lääkärillä, joka lähettää potilaan kuvantamistutkimukseen, on velvollisuus tarvittaessa konsultoida kuvantamisyksikön asiantuntijoita.
Lähetteen antavalla lääkärillä on oltava käytössään tavanomaisia tutkimuksia ja toimenpiteitä koskevat lähettämissuositukset sekä tietoa tutkimuksista ja toimenpiteistä aiheutuvista säteilyaltistuksista. Kyselyn vastausten perusteella noin puolet ei osannut sanoa, onko heillä lähettämissuosituksia käytössään. Vastaajista 40 % tiesi, että heillä on suositukset käytössään. Yleisimpinä lähettämissuosituksina mainittiin hyvinvointialueiden laatimat suositukset ja käypä hoito -suositukset. Vuonna 2021 julkaistun raportin, STUK-B: 273: Esiselvitys säteilylaissa tarkoitettujen lähettämissuositusten kehittämistä varten, mukaan Suomessa on tarve kansalliselle lähettämissuositukselle, joka olisi integroitu terveydenhuollon tieto- ja lähetejärjestelmiin.
Kun lääkäri harkitsee potilaan lähettämistä säteilylle altistavaan tutkimukseen, tulee hänen hankkia riittävät tiedot tutkimuksen tarpeen arvioimiseksi eli oikeutusarvioinnin tekemiseksi. Perinteisesti lähettävä lääkäri tapaa potilaan kasvotusten vastaanotolla ja saa tiedot tutkimalla ja haastattelemalla potilasta. Viime vuosina on kuitenkin lisääntynyt käytäntö, jossa lääkäri ei tapaa potilasta ennen lähetteen tekemistä. Tällöin puhutaan etälähetteistä. Vastaajista 26 % ei tee etälähetteitä koskaan, kun taas 17 % tekee etälähetteitä vähintään viikoittain. Yleisin tapa saada tarvittavat tiedot oikeutusarviointia ja lähetteen tekemistä varten on toisen lääkärin tekemä sairauskertomus, mistä tiedot sai n. 80 % vastaajista. Vajaa puolet vastaajista sai tarvittavat tiedot myös muiden terveydenhuollon ammattihenkilöiden tekemistä sairauskertomuksista. Noin kolmannes vastaajista teki lähetteitä potilaan kanssa käydyn etävastaanoton perusteella.
Tieto potilaalle aiemmin tehdyistä tutkimuksista voi olla ratkaisevan tärkeä, kun harkitaan säteilylle altistavan tutkimuksen tarvetta. Esimerkiksi vastikään tehty vastaava tutkimus saattaa poistaa tarpeen tehdä tutkimus uudelleen, ja näin voidaan välttää turha säteilyaltistus potilaalle. Kyselyn perusteella 63 % lääkäreistä hankkii aina tiedot potilaan aikaisemmista tutkimuksista ennen lähettämistä säteilylle altistavaan tutkimukseen. Tyypillisesti tämän tekee 35 % vastaajista, ja 2 % tekee sen vain harvoin. Kuitenkin 72 %:lla vastaajista on ollut tilanteita, jolloin tietoa aikaisemmista tutkimuksista ei ole ollut saatavilla. Yleisimmin tämä on johtunut siitä, että eri toiminnanharjoittajien tietojärjestelmät eivät toimi hyvin yhteen keskenään. Myös Kanta-arkiston kanssa on ollut välillä ongelmia. Myöskään päivystystilanteessa tai muutoin kiireellisessä tilanteessa ei ole aina ollut mahdollista hankkia tietoa aikaisemmista tutkimuksista.
Säteilylainsäädäntö velvoittaa, että ennen potilaan lähettämistä säteilylle altistavaan tutkimukseen on lääkärin hankittava oleellinen tieto aiemmista tutkimuksista. Erityisen kiireellisissä tilanteissa tai esimerkiksi tuoreen ruumiinvamman tapauksessa aikaisempia tutkimuksia ei kuitenkaan ole tarvetta lähteä selvittämään. Toivottavaa on, että tietojärjestelmien kehittymisen myötä tieto aikaisemmista tutkimuksista tulee paremmin saataville.
Kommunikointi potilaan kanssa on tärkeää
Potilaalla on itsemääräämisoikeus, eli hänellä on oikeus päättää omasta hoidostaan. Hoitavan lääkärin tulee kertoa potilaalle etukäteen säteilyaltistusta aiheuttavasta tutkimuksesta: sekä sen avulla tavoitellusta hyödystä että tutkimuksesta mahdollisesti aiheutuvista haitoista. Potilaalle on myös tärkeää kertoa, mitä tutkimuksen tekemättä jättämisestä seuraisi. Näin potilas voi omalta osaltaan hyväksyä tutkimuksen tai kieltäytyä siitä. Tarvittaessa myös kuvantamisyksikön henkilökunta voi antaa lisätietoja tutkimuksesta joko hoitavalle lääkärille tai potilaalle.
Vastausten perusteella vajaa 70 % lääkäreistä käy keskustelun tutkimuksen tai toimenpiteen hyödyistä potilaan kanssa vähintäänkin yleensä. Säteilyaltistuksesta tai riskeistä vastaavan keskustelun käy aina tai yleensä kuitenkin vain noin 20 % lääkäreistä. Vajaa 40 % vastaajista ei käy keskustelua riskeistä koskaan tai käy sen vain harvoin. Selkeästi yleisimmät tavat riskistä kommunikointiin ovat riskin sanallinen kuvailu ja altistuksen vertailu taustasäteilyn määrään. Hieman yli puolet vastaajista muokkaa riskistä viestintää riskin suuruuden perusteella. Suurista altistuksista ja erityisryhmille kuten lapset tai raskaana olevat viestitään enemmän.
Laadukas lähete parantaa säteilyturvallisuutta
Tyypillisesti röntgenhoitaja tekee säteilylle altistavan tutkimuksen kirjallisen lähetteen perusteella. Näin ollen lähetteen sisällöllä on suuri merkitys tutkimuksen onnistumisessa. Kyselyssä selvitettiin, kuinka tärkeänä vastaajat pitävät eri asioita lähetteessä. Kaikkein tärkeimpänä vastaajat pitivät tutkimusindikaation tai kysymysasettelun ilmaisemista lähetteessä. Tätä piti erittäin tärkeänä noin 90 % vastaajista. Riittäviä kliinisiä tietoja piti erittäin tärkeänä noin 80 % vastaajista. Vastausten perusteella lähetteet ovat olleet pääosin riittäviä, sillä tutkimukset suorittavat yksiköt ovat kysyneet lisätietoja tutkimusten suorittamista varten tai kieltäytyneet tutkimuksen tekemisestä tyypillisesti harvemmin kuin vuosittain (49 % vastauksista) tai ei koskaan (22 % vastauksista). Vastaajista noin 9 %:n mukaan lisätietoja kysytään vähintään kuukausittain.
Hoitavan lääkärin täydennyskoulutuksen tulee sisältää myös säteilyä
Potilaita hoitavien lääkäreiden säteilysuojelun täydennyskoulutuksessa oleellista on ylläpitää osaamista siitä, mitkä tutkimustyypit ovat oikeutettuja ja parhaiten soveltuvia eri tutkimusindikaatioihin. Säteilyfysiikan ja -biologian osaaminen tulee olla sillä tasolla, että lääkäri pystyy kommunikoimaan muun muassa säteilyriskeistä potilaan kanssa riittävällä tasolla. Ionisoivasta säteilystä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen mukaisesti lähetteitä tekevän lääkärin tulisi saada kahdeksan tuntia säteilysuojelun täydennyskoulutusta viidessä vuodessa.
Kyselyn vastaajista yli 70 %:n mukaan täydennyskoulutusvaatimukset täyttyvät heidän kohdallaan. Reilulle puolelle vastaajista oli selvää, mitä täydennyskoulutuksen sisällön tulisi olla. Noin 70 %:n mielestä työpaikalla järjestetty täydennyskoulutus on ajantasaista ja käytännönläheistä. 60 % vastaajista oli sitä mieltä, että täydennyskoulutuksesta on ollut hyötyä. Vastaajista noin viidenneksen mukaan he eivät tiedä kuka pitää kirjaa heidän täydennyskoulutuksestaan ja 6 % vastasi, että kukaan ei pidä kirjaa täydennyskoulutuksesta. Suurimmalla osalla, 42 %:lla, pääasiallinen työnantaja pitää kirjaa täydennyskoulutuksesta. Yleisimmin säteilysuojelun täydennyskoulutusta saadaan säteilyä käyttäviltä yksiköiltä, oman yksikön järjestämänä koulutuksena tai verkkokoulutuksena. Noin viidenneksen mukaan hyvinvointialueiden käynnistyminen on tuonut muutoksia täydennyskoulutuksen saatavuuteen tai resursseihin. Avovastuksissa muutoksina mainittiin mm. systemaattisempi ohjaus, resurssien vähentyminen ja verkkokoulutuksen lisääntyminen.
Myös kuvankatselumonitorilla on väliä
Lääkinnällisistä laitteista annetun lain mukaisesti kuvien tulkinnassa käytetyn kuvankatselumonitorin on oltava CE-merkitty lääkinnällinen laite, kun kuvien perusteella tehdään hoitopäätöksiä. Kyselyn vastaajista noin viidenneksellä on käytössään lääkinnälliseen käyttöön tarkoitettu kuvankatselumonitori, kun he tulkitsevat kuvia ja tekevät niiden perusteella hoitopäätöksiä. Noin neljänneksellä ei tällaista monitoria ole, ja vajaa puolet vastaajista ei osannut sanoa heidän käytössään olevista monitoreista. Loput vastaajista eivät itse tulkitse radiologisia kuvia. Aiheesta annettujen avovastausten perusteella monilla on käytössään radiologin lausunto ainakin tarvittaessa, vaikka he myös itse tulkitsevat kuvia. Osa vastaajista oli sitä mieltä, että hyvälaatuiset tavalliset monitorit ovat yhtä hyviä kuin lääketieteellisten kuvien katseluun tarkoitetut monitorit. Osa vastaajista kuitenkin mainitsi, että tavanomaisten ja kuvien katseluun tarkoitettujen monitorien ero on hyvinkin selkeä.
Yhteenvetoa
Ionisoivaa säteilyä hyödyntävien kuvantamistutkimusten oikeutusarviointi on keskeinen osa potilasturvallisuutta, ja potilasta hoitavilla lääkäreillä on siinä merkittävä rooli. Säteilyturvakeskuksen kyselyn perusteella oikeutusarviointiin liittyvän ohjeistuksen tuntemisessa ja lähettämissuositusten saatavuudessa on puutteita. Voidaan kuitenkin todeta, että pyydetyt tutkimukset ovat valtaosin oikeutettuja ja lähetteet ovat pääosin kunnossa, koska säteilyä käyttävät yksiköt vain harvoin pyytävät lisätietoja pyydetystä tutkimuksesta. Kun potilaille kommunikoidaan tutkimuksesta, korostuu kommunikoinnissa selkeästi tutkimuksen hyöty ja riskeistä kommunikointi jää vähemmälle. Etälähetteiden käyttö on lisääntynyt, mikä korostaa luotettavan tiedon merkitystä oikeutusarviointia varten. Täydennyskoulutusvaatimukset täyttyvät useimmilla lääkäreillä, mutta koulutuksen sisältöön olisi syytä kiinnittää huomiota, jotta täydennyskoulutus nähtäisiin hyödylliseksi. Osalla lääkäreistä on käytössään tavanomaiset kuvankatelumonitorit, vaikka lainsäädännön mukaisesti kuvia pitäisi tulkita siihen tarkoitetuilta monitoreilta.