Ydinkokeet ilmakehässä

Suomen luonnossa havaitaan vielä ydinkoelaskeumaa. Ilmakehässä on tehty kaikkiaan 512 ydinräjäytystä useilla eri koepaikoilla. Valtaosa näistä kokeista tehtiin vuosina 1945–1963. Viimeiset ydinkokeet tehtiin vuonna 1980. Näissä räjäytyksissä syntyi runsaasti erilaisia radioaktiivisia aineita, joiden puoliintumisajat vaihtelevat muutamasta sekunnista tuhansiin vuosiin.

Osa aineista kohosi joko räjähdyksen voimasta tai alun perin suuresta räjähdyskorkeudesta johtuen ilmakehän ylempiin kerroksiin, josta se vähitellen vuosien kuluessa laskeutui maahan. Eniten ydinkoelaskeumaa tuli 1960-luvun alkupuolella ilmakehässä tehtyjen räjäytysten jälkeen. Säteilyannosten kannalta laskeuman radioaktiivisista aineista tärkeimmät ovat cesium-137 ja strontium-90. Niiden esiintymistä maaperässä, elintarvikkeissa ja ihmisissä on seurattu 1960-luvun alkupuolelta lähtien.

Suomalaisten cesium-137-aktiivisuuksien muuttumista on seurattu myös suorien ihmismittausten avulla. Suurimmillaan cesium-määrät olivat 1960-luvun puolivälissä, mutta vielä ennen Tšernobylin onnettomuutta ihmisistä voitiin mitata vielä pieniä määriä cesiumia. Keskimääräiset säteilyannokset olivat muutamia millisievertin kymmenesosia.

Suomessa on yksi ryhmä ihmisiä, joille ydinkoelaskeuman cesium-137 aiheutti selvästi suuremman säteilyannoksen kuin muille: Lapin poromiehet. He saivat cesiumia ravinnon mukana. Poronhoitajien kohonnut cesium-137-aktiivisuus johtui siitä, että ravintoketju jäkälä-poro-ihminen rikasti cesiumia tehokkaasti. Vuosina 1955-1985 cesium-137:stä aiheutui poromiehille noin 13 millisievertin (mSv) annos eli keskimäärin 0,4 mSv:ä vuodessa. Ydinkokeista peräisin olevista muista radioaktiivisista aineista he saivat yhteensä 0,3 mSv:n annoksen eli 0,01 mSv:ä vuodessa. Vielä nykyäänkin poromiehet saavat ydinkoelaskeumasta peräisin olevasta cesium-137:stä vuosittain noin 0,03 mSv:n annoksen.