Hyppää sisältöön

STUK kehittämässä eurooppalaisia ohjeita syöpäpotilaiden röntgenkuvaukseen

Julkaisuajankohta 9.10.2022 9.40
Tiedote

Säteilyturvakeskus, STUK, on mukana i-Violin nimisessä tutkimusprojektissa, jossa kehitetään eurooppalaista syöpäpotilaiden kuvantamisen optimointiin liittyvää ohjeistusta. Projekti alkoi syyskuussa ja kestää kaksi vuotta.

Röntgenkuvantaminen on tärkeä osa syöpäpotilaan hoitoa ja kuvia otetaan paljon. Jokainen kuvaus altistaa säteilylle, joten kuvien ottaminen pitää suunnitella hyvin. Kuvista täytyy saada hoitoon tarvittava informaatio ja samalla hoidon kannalta tarpeettomia kuvia ja tarpeetonta säteilylle altistamista pitää välttää.

I-Violin-projekti kuuluu Euroopan Unionin EU4Health-ohjelmaan.  Sen tavoitteena on yhtenäistää eurooppalaisia kuvauskäytäntöjä. Tutkimuksessa käytetään hyväksi aiemmin luotuja keuhkojen, vatsan ja lantion alueen tietokonetomografiakuvausten optimointiin luotuja kuvanlaatu- ja säteilyaltistustyökaluja.

Projekti alkoi syyskuussa ja kestää kaksi vuotta.

Yhteyshenkilöt:
Johtava asiantuntija Paula Toroi, puh. 09 759 88 700

Linkit:
i-Violin nettisivu
i-Violin projektin lehdistötiedote englanniksi