Hyppää sisältöön

Vaaraton säteilytilanne mutta tarpeellinen varmistus Helsingin Roihupellossa

Julkaisuajankohta 22.5.2024 11.37
Uutinen

Säteilyturvakeskus tarkasti paloautojen vierailun aiheuttaneen säteilytilannehälytyksen syyn Helsingin Roihupellossa 13.5. Mittausten jälkeen STUK totesi, että säteilystä ei ole paikassa vaaraa.

​​Työt Helsingissä Laippatie 4:n kellarissa keskeytyivät toukokuun kahdeksantena, kun tilojen vuokralaisen säteilymittari näytti, että paikassa oli normaalista poikkeava määrä säteilyä. Kellarissa purettiin siinä vaiheessa edelliseltä vuokralaiselta jääneitä kiinteitä kalusteita. Havainnon jälkeen työntekijät poistuivat paikalta ja paikka eristettiin.

Säteilyturvakeskus etsi säteilyn lähdettä Roihupellossa 13.5. ja löysikin. Onneksi säteily oli niin vähäistä, että siitä ei ole vaaraa.

​​​​​​

​​​​​​​Säteilyturvakeskus (STUK) kävi keräämässä näytteitä ja mittaamassa säteilytilanteen 13. toukokuuta. Mittausten ja STUKin laboratoriossa analysoitujen näytteiden perusteella voitiin todeta, että säteilystä ei ollut vaaraa ja töiden jatkamiselle ei ollut estettä.

STUKin mittaukset kertoivat, että vuokralaisen säteilymittarin lukemat selitti radioaktiivinen cesium (Cs-137), jota oli paikoitelen pieniä määriä kellaritilojen pinnoilla. Cesiumia oli kuitenkin niin vähän, että aineen aktiivisuuden määrä jäi alle vapautumisrajan. Tämä tarkoittaa sitä, että tiloja voi käyttää aivan normaalisti.

Vuoden 2016 tapahtuman jälkiä

Kiinteistön vuokralainen tiesi, että tiloissa oli aiemmin säilytetty radioaktiivisia aineita ja vuonna 2016 niitä oli levinnyt nyt työn alla olleisiin huonetiloihin. Vuonna 2016 myös STUKin toimitilat olivat Laippatie 4:ssä, mutta päästön lähde ei ollut STUKin vaan samassa rakennuksessa toimineen yrityksen tiloissa.

Uusi vuokralainen otti yhteyttä Säteilyturvakeskukseen hyvissä ajoin ennen purkutöiden aloittamista, mutta tietokatkoksen takia STUK ei käynyt edeltä käsin paikkaa tarkastamassa. Kun mittari sitten kertoi kesken töiden epänormaalista säteilystä, vuokralainen otti uudelleen yhteyttä STUKiin ja lopulta myös Hätäkeskukseen, joka välitti tiedon Helsingin pelastuslaitokselle. Pelastuslaitos kävi paikalla toukokuun kahdeksannen päivän iltapäivällä toteamassa tilanteen ja tekemässä omia mittauksiaan. Myös pelastuslaitoksen mittaukset kertoivat säteilyn olleen vähäistä.

Johtaja Pia Keski-Jaskari STUKista kertoo, että vuoden 2016 tapahtumien jäljet siivottiin huolellisesti ja puhdistuksen jälkeen tiloissa tehtiin varmistusmittaukset ennen kuin ne luovutettiin uudelleen käyttöön. Tämän tiedon perusteella voitiin ja voidaan olla varmoja, että haitallista määrää radioaktiivisia aineita ja säteilyä tiloissa ei enää ole.

Pia Keski-Jaskari ei kuitenkaan pidä yllättävänä nyt tehtyjä havaintoja. Pieniä määriä aktiivisuutta on voinut jäädä tarkimmankin siivouksen jälkeen kiinni ilmanvaihtoputkien pintoihin. Hän myös muistuttaa, että epänormaaleihin säteilyhavaintoihin pitää aina suhtautua vakavasti.