Hyppää sisältöön

STUK: Terrafame voi aloittaa uraanin talteenoton

Julkaisuajankohta 18.6.2024 15.41
Tiedote

Säteilyturvakeskus teki 18. kesäkuuta päätöksen, jonka mukaan Terrafame Oy:n uraanin talteenottolaitos Sotkamon Talvivaarassa on käyttöönottovalmis.

Säteilyturvakeskus (STUK) tarkasti uraanin talteenottolaitoksen paikan päällä Talvivaarassa 28. - 30. toukokuuta sekä 13. kesäkuuta. STUKin 18.6. tekemä päätös perustuu näihin tarkastuksiin ja STUKin tarkastamiin Terrafamen toimittamiin kirjallisiin aineistoihin. STUK toteaa, että laitoksen käytölle asetetut turvallisuusvaatimukset täyttyvät, kun dokumentoituja menettelyjä noudatetaan.

STUK toteaa turvallisuusselostetta koskevassa päätöksessään myös, että Terrafamen on päivitettävä turvallisuusselostettaan. STUKin ylitarkastaja Ari Luukkosen mukaan päätökseen liitetyt päivitysvaatimukset ovat tekstitarkennuksia selostepäivitykseen, jonka Terrafame toimitti STUKille 3.10.2023. Ne eivät ole sellaisia, että laitoksen käyttöä ei voitaisi nyt aloittaa.

Ylitarkastaja Ari Luukkonen muistuttaa, että uraanintalteenottolaitos on STUKin valvonnassa, mutta laitoksessa käsiteltävät ja tuotettavat aineet eivät ole kovin radioaktiivisia.  Talvivaarassa tuotetaan uraanioksidia, joka ei säteile erityisen paljon. Vaarallista se on lähinnä kemiallisten ominaisuuksiensa takia samaan tapaan kuin muutkin raskasmetallit.

Uraanioksidista kuitenkin valmistetaan ydinvoimalaitosten polttoainetta, joka voimalaitoksen reaktorissa muuttuu erittäin radioaktiiviseksi. Lisäksi kansainväliset sopimukset ja Suomen lainsäädäntö edellyttävät, että kaikkia uraanituotteita valvotaan Suomessa tarkasti. Näistä syistä tuotanto on alusta alkaen tarkasti valvottua. STUKin valvonta perustuu ydinenergialakiin.

Valtioneuvosto myönsi Terrafamelle luvan uraanin talteenottoon helmikuussa 2020 ja lupa tuli lainvoimaiseksi vajaat kolme vuotta sitten. Ydinenergialain mukaan Terrafame ei saa aloittaa talteenottoa ennen kuin STUK on todennut, että käyttö voi alkaa turvallisuusvaatimusten mukaisesti.

Säteilyturvakeskus