-
Mikroaaltouunin turvallisuudesta ei tarvitse olla huolissaan, jos uunin luukussa ei ole silmin havaittavia vaurioita (jollei luukun ikkunan metalliverkko ole rikki tai luukun karmissa lommoja). Mikroaaltouuni toimii samalla taajuusalueella kuin WLAN-tukiasema. Uunin mikroaaltoteho on 500–1000 wattia ja WLAN-tukiaseman teho alle 0,1 wattia. Mikroaaltouunissa teho pysyy suurimmaksi osaksi uunin sisällä, mutta vuotaa kuitenkin sen verran, että uuni voi tehon ollessa päällä häiritä lähellä olevan tietokoneen ja WLAN-tukiaseman välistä yhteyttä. Häiriö on mahdollinen, vaikka uuni ei vuoda säteilyturvallisuuden kannalta merkittävästi mikroaaltoja.
-
Mikroaaltouuninne ei säteile merkittävästi ympäristöönsä, jos sen luukku on moitteettomassa kunnossa. Mikäli luukussa on lommoja, halkeamia, reikiä tai se on vääntynyt, uunin voi viedä tarkistettavaksi johonkin kodinkoneliikkeeseen. Voitte puhelimitse kysyä liikkeestä, onko siellä mikroaaltouunin huolto ja siihen liittyvää vuotosäteilyn mittausmahdollisuutta. Jos uuninne on päällisin puolin hyvässä kunnossa, voitte käyttää sitä huoletta edelleen.
-
Palovaroittimien keskeinen osa on aktiivisuudeltaan noin 40 kilobecquerelin amerikium-241 säteilylähde, joka lähettää pääasiassa alfasäteilyä ja lisäksi hieman pienienergistä gammasäteilyä. Alfasäteilyn kantama ilmassa on noin viisi senttimetriä ja se ei läpäise edes paperia eikä siten myöskään palovaroittimen kuorta.
Palovaroittimen ilmaisinkammiossa alfasäteily tekee pienen ilmaraon sähköä johtavaksi. Usein palovaroittimessa on myös suljettu vertailukammio, johon palokaasut eivät pääse. Valmistaja virittää laitteen normaalitilassa siten, että hälytystä ei tule. Kun ilmaisinkammioon tulee savukaasuja tai savun sisältämiä hiukkasia, ne häiritsevät kammiossa kulkevaa pientä sähkövirtaa. Tällöin laitteen elektroniikka havaitsee muutoksen ja kytkee hälytysäänen päälle. Palovaroittimen säteilylähdettä ei saa kapineesta esille kuin rikkomalla laite tietoisesti: pudottaminen ei riitä.
Palovaroittimen lähettämä gammasäteily voidaan havaita vain erittäin herkällä säteilymittarilla, koska palovaroittimen säteilymäärä on niin pieni.
Pelastuslaitosten käyttämien säteilymittareiden herkkyys ei yleensä riitä palovaroittimesta tulevan gammasäteilyn havaitsemiseen.
Palovaroittimia ei kuitenkaan saa hävittää talousjätteen mukana, vaan ne kuuluu toimittaa kodin muiden vanhojen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tapaan asianmukaiseen keräykseen.
-
13.8.2005 alkaen palovaroittimia ei enää heitetä talousjätteiden joukkoon, vaan ne kuuluu toimittaa kodin muiden vanhojen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tapaan asianmukaiseen keräykseen. Varoittimista pääsee siis maksutta eroon, kun ne viedään sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajayhteisöjen järjestämiin keräyspisteisiin (SER-vastaanottopisteet).
Häkävaroittimissa ei käytetä palovaroittimien tapaan säteilylähteitä, mutta häkävaroittimetkin toimitetaan elektroniikkaromuna samoihin keräyspisteisiin.
Keräyspisteiden yhteystiedot ja muuta tietoa keräyksestä löydät osoitteesta https://elker.fi/
tai www.kierratys.info valitsemalla jätelajiksi sähkölaitteet. -
Palovaroittimen säteilymäärä on erittäin pieni ja voit huoleti nukkua varoitin makuuhuoneen katossa.
Palovaroittimissa on aktiivisuudeltaan noin 40 kilobecquerelin amerikium-241 säteilylähde, joka lähettää pääasiassa alfasäteilyä ja lisäksi hieman pienienergistä gammasäteilyä. Alfasäteilyn kantama ilmassa on noin viisi senttimetriä ja se ei läpäise edes paperia eikä siten myöskään palovaroittimen kuorta.
Palovaroittimen säteilylähdettä ei saa kapineesta esille kuin rikkomalla laite tietoisesti. Pudotessa varoitin ei mene rikki.
-
Kopiokoneen lamput tuottavat jonkun verran UV-säteilyä, mutta se ei läpäise kopiokoneen lasia eikä aiheuta vaaraa. Kopiokoneen lamppu on kuitenkin niin voimakas, että suoraan katsottaessa se aiheuttaa häikäisyä ja voi ärsyttää silmiä. Erityisesti suuria määriä kopioitaessa kannattaa pitää kopiokoneen suojakansi kiinni.
-
Kelloissa on käytetty ja käytetään edelleen radioaktiivista ainetta sisältävää valoväriä, jotta numerot ja osoittimet näkyisivät pimeässä. Vanhojen, noin ennen vuotta 1965, valmistettujen kellojen valovärissä on käytetty radium 226 isotooppia. Nykyisin käytetään lähinnä tritiumia ja prometium 147 isotooppia.
Kelloissa käytetty säteilevä aine vaihdettiin toiseen, koska huomattiin, että radium lähetti gammasäteilyä myös kellon läpi. Uudemmat käytetyt isotoopit lähettävät vain beetasäteilyä, joka ei pääse lasin tai metallisen kellotaustan läpi.
Valoväri toimii siten, että beetasäteilyllä viritetään yleensä sinkkisulfidikidettä, joka normaalitilaan palatessaan lähettää näkyvää valoa. Radiumkellon tunnistaa siitä, että valoväripisteet eivät yleensä enää näy pimeässä ja ne ovat usein muuttuneet ruskeiksi. Säteily ei kuitenkaan ole loppunut, koska radiumin puoliintumisaika on noin 1600 vuotta. Älä kuitenkaan heitä pois tällaista kelloa.
Silmälasien linsseissä on joskus käytetty erästä torium isotooppia lasin taitekertoimen muuttamiseen, jotta linsseistä saataisiin ohuempia ja kevyempiä. Nykyisin sen käyttö linsseissä on kielletty.
-
Tämänhetkisen tiedon mukaan infrapunasaunasta ei aiheudu normaalissa käytössä erityisiä terveysriskejä. Infrapuna- eli lämpösäteilyssä (se lyhennetään usein IP tai IR eli infrared) niin kuin kaikessa säteilyssä liiallinen voimakkuus voi olla haitallista, mutta näyttää siltä, että saunojen valmistajat ovat osanneet mitoittaa lämmönlähteensä oikein, jotta haittoja ei synny. Kansainvälisen asiantuntijatoimikunnan lausunnossa on varoitettu sydän- ja verenkiertoelinten kautta oireilevia ja voimakasta kipua tuntevia kääntymään lääkärin puoleen. Tämä koskee myös perinteisiä saunoja. Infrapunasauna ei altista syövälle.
IR-säteilyn on todettu lievittävän kipua laajentamalla ääreisverisuonia. Tästä syystä IR-lamppuja onkin käytetty jo kauan erilaisten lihas- ja nivelongelmien hoidossa. IR-saunan käyttö on suosittua sen subjektiivisten rentoutus- ja virkistysvaikutusten takia.
Parvekelämmittimistä tulee periaatteessa samaa lämpösäteilyä kuin infrapunasaunoissa käytettävistä säteilijöistä. Joka tapauksessa kannattaa aina noudattaa annettuja käyttö- ja varo-ohjeita.
-
Ei tarvitse pelätä, että tästä aiheutuisi lapselle haittaa. Lantion aukon mittaaminen röntgenkuvan avulla aiheuttaa lapselle vain hyvin pienen säteilyannoksen. Aikaisemmin tällainen kuvaus tehtiin ensisynnyttäjille kevyemmin kriteerein kuin nykyisin. Röntgenillä suoritetuista synnytyskanavan mittakuvista on nykyään lähes kokonaan luovuttu, koska kuvaus on useimmiten korvattavissa muilla tutkimusmenetelmillä.
-
Suojaimet sisältävät röntgensäteilyä tehokkaasti vaimentavaa lyijyä, joka on painavaa ainetta.
-
Mammografia on rintojen röntgentutkimus.
Mammografiaseulontatutkimus aiheuttaa potilaalle noin 0,2 millisievertin suuruisen efektiivisen annoksen. Se vastaa säteilyannosta, jonka keskimääräinen suomalainen saa 24 päivässä normaalista taustasäteilystä.
Internet-sivuiltamme löydät taulukon, jossa on keskenään erilaisista röntgentutkimuksista saatavia säteilyannoksia.
Mammografiatutkimuksessa vain rinnat altistuvat säteilylle. Säteilyriskiin vaikuttaa rintojen rauhaskudoksen saama säteilyannos, joka riippuu mm. rinnan paksuudesta ja tutkimuksen luonteesta. Seulontatutkimuksissa Suomessa rinnat kuvataan kahdesta suunnasta. Kliinisissä mammografiatutkimuksissa, joihin lääkäri lähettää jonkin erityisen rintasyöpäepäilyn perusteella, rinnat kuvataan yleensä kolmesta suunnasta, jolloin saatu annos on hieman suurempi.
-
Raskauden vuoksi ei tarvitse olla huolissaan, sillä hammasröntgenkuvauksesta
aiheutuva säteilyannos on erittäin pieni, ja sikiö on kaukana kuvauskentästä. Hampaiden kuvaus ei näin ollen aiheuta haittaa sikiölle. -
Kaikkialla maassamme havaitaan ympäristönäytteissä edelleen Tšernobylin onnettomuudesta ja 1960-luvulla tehtyjen maanpäällisten ydinasekokeiden laskeumasta peräisin olevia radioaktiivisia strontium- ja cesiumisotooppeja. Näistä cesium-137:n pitoisuudet ovat yhä selvästi suurempia kuin paikallisesta voimalaitoksesta tulleet. Lisäksi kaikissa näytteissä esiintyy aina luonnon radioaktiivisia aineita, joiden pitoisuudet ovat niinikään suurempia kuin voimalaitoksesta tai laskeumasta peräisin olevat aineet.
Maaympäristön näytteissä havaitaan paikallisesta voimalaitoksesta peräisin olevia radioaktiivisia aineita suhteellisen harvoin, ja silloinkin vain erittäin pieninä pitoisuuksina. Meriympäristössä paikallisista päästöistä olevia aineita havaitaan useammin.
Jäähdytysveden purkualueelta ja sen lähialueilta otetuissa levissä ja muissa vesikasveissa sekä sedimentoituvassa aineksessa havaitaan säännöllisesti pieniä määriä paikallista alkuperää olevia radioaktiivisia aineita, mutta niissäkin Tšernobylin ja ydinpommikokeiden aiheuttamat jäämät ovat selvästi suurempia.
Elintarvikkeissa havainnot ovat olleet äärimmäisen harvinaisia. Vain kerran ennen Tšernobylin onnettomuutta löydettiin paikallisista päästöistä peräisin olevaa radioaktiivista ainetta. Aine havaittiin jäähdytysveden purkupaikan edustalta pyydystetystä kalanäytteestä, ja oli merkityksettömän pieni määrä, vain 0,1 becquerelia kilossa.
-
Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira) antoi vuonna 2006 kalan syöntisuositukset. Suosituksen mukaan kalaa on hyvä syödä ainakin kaksi kertaa viikossa ja eri kalalajeja vaihdellen. Näihin suosituksiin liittyy tiettyjä poikkeuksia. Kalan hyvistä ravitsemuksellisista ominaisuuksista huolimatta sisävesien petokaloista, etenkin hauesta, kuten myös meressä elävästä hauesta, voi saada tavanomaista suurempia määriä metyylielohopeaa. Näistä syistä lapsille, nuorille ja hedelmällisessä iässä oleville annetaan erityisohjeita. Haukea voi syödä 1-2 kertaa kuussa. Lähes päivittäin sisävesikalaa syöville suositellaan myös ahvenen, kuhan ja mateen käytön vähentämistä. Raskaana oleville ja imettäville äideille ei suositella hauen syömistä lainkaan elohopean takia. Näitä petokalojen käyttöä koskevia suosituksia noudattamalla varmistuu myös se, että altistuminen kalan kautta cesium-137:lle pysyy riittävän pienenä, sillä suurimmat cesium-137-pitoisuudet esiintyvät juuri petokaloissa.
Tietoa kalan syöntisuosituksista löytyy Ruokaviraston sivuilta (ruokavirasto.fi).
-
Suomessa, kuten muissakin EU-maissa, on sallittua vain kuivattujen mausteyrttien, mausteiden ja maustekasvien säteilytys. Suomessa ei kuitenkaan ole yhtään elintarvikkeiden säteilytyslaitosta. Elintarvikkeiden säteilytystä koskee Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/EY. EU:ssa ei ole toistaiseksi yhteisölainsäädäntöä muiden kuin kuivattujen mausteiden säteilyttämisestä. Lainsäädäntö ei estä säteilyttämästä sellaisia elintarvikkeita, jotka on valmistettu lääkärin hoidossa oleville, steriloitua ravintoa tarvitseville potilaille.
Ruokavirasto johtaa säteilytettyjen elintarvikkeiden valvontaa Suomessa. Tullilaboratorio tutkii EU:n ulkopuolelta tuotavia elintarvikkeita ja pystyy tunnistamaan säteilytetyt elintarvikkeet. Säteilyttäminen ei tee elintarviketta radioaktiiviseksi, vaan sillä pyritään tappamaan niissä olevat hyönteiset, parasiitit ja mikrobit.
Lisätietoa:
- Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/2/EY ionisoivalla säteilyllä käsiteltyjä elintarvikkeita ja elintarvikkeiden ainesosia koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä (eur-lex.europa.eu)
- Ruokaviraston verkkosivustolle on koottu tiedot elintarvikkeiden säteilytykseen liittyvästä lainsäädännöstä (ruokavirasto.fi)
-
Laskeuma-alueelta 1 poimittujen suppilovahveroiden cesiumin keskipitoisuus on ollut STUKissa mitatuissa näytteissä vuosina 2000–2005 noin 160 becquereliä kiloa kohden. Jos tämän verran cesium-137:ää sisältäviä sieniä syö 100 kg vuodessa, niin siitä aiheutuu noin 0,2 millisievertin säteilyannos vuodessa.
Suomalaisten kaikista säteilylähteistä saama keskimääräinen säteilyannos vuodessa on noin 5,9 mSv, josta huoneilman radonista aiheutuva osuus on kaksi kolmasosaa eli noin 4 mSv. Kysymyksessä esittämäsi runsas suppilovahveroiden syönti lisää siis vuosittaista säteilyannosta noin neljä prosenttia.
Lisätietoa:
-
Rapujen cesiumpitoisuuksia on selvitetty viimeksi vuonna 2009. Cesium-137:n pitoisuudet olivat ravun lihassa pieniä, alle 100 becquerelia kilossa (Bq/kg). Mitatut ravut oli pyydetty laskeuma-alueelta 4 kirkasvetisestä, suhteellisen karusta järvestä. Kirkasvetisissä ja niukkaravinteisissa järvissä cesiumin rikastuminen kaloihin ja muihin eliöihin on yleensä tehokkainta.
Suomi on jaettu Tšernobylin ydinvoimalaitoksen onnettomuudesta tulleen laskeuman mukaan viiteen laskeuma-alueeseen, joista alueelle 1 on tullut vähiten cesiumia ja alueelle 5 eniten.
Laskeuma-alueella 4 petokalojen (esim. hauki ja ahven) cesiumpitoisuus vaihtelee muutamasta sadasta muutamaan tuhanteen becquereliin kilossa. Planktonia syövissä lajeissa kuten muikussa ja särkikaloissa cesium-137:n pitoisuudet ovat selvästi pienempiä. Ravut syövät lähinnä kasvinosia ja pohjan pieneläimiä, minkä takia cesiumia on myös ravuissa petokaloja vähemmän.
Rapujen cesiumpitoisuudet ovat siis pieniä. Lisäksi ravun lihaa syödään vain vähän, joten ravuista saatava säteilyannos on pieni.
-
Sienilajeista cesium-137:ää on eniten rouskuissa ja mustavahakkaassa. Rouskuja keitettäessä pääosa Cs-137:sta, yli 80 prosenttia, poistuu keitinveden mukana. Myös suolasienten ja kuivattujen sienten liottaminen poistaa suuren osan cesiumista liotusveden mukana. Kehnäsieni on myös laji, jossa on melko runsaasti cesium-137:ää muihin verrattuna. Suppilovahverossa on myös huomattavasti enemmän cesiumia kuin esimerkiksi keltavahverossa eli kantarellissa, vaikka ovat vahveroita molemmat. Vähän cesiumia on punikkitateissa, lampaankäävässä ja kantarellissa.
-
Nykyiset Kuolan niemimaalla olevat radioaktiiviset saasteet eivät estä ketään oleskelemasta turvallisesti alueilla, jonne paikalliset viranomaiset ylipäätään päästävät.
Joditabletteja voi kyllä ottaa mukaan. Tabletteja nautitaan viranomaisten ohjeiden mukaan varsin rajoitetuissa tapauksissa. On syytä ottaa ennakkoon selville Suomen Murmanskin konsulaatin yhteystiedot, jotta voi pyytää neuvoja, jos jotakin todella ilmenisi.
-
Suomen ydinvoimalaitosten ympäristöjä tarkkaillaan tehokkaasti ympäri vuoden. Loviisan Hästholmenin ympäristöstä otetaan vuosittain lähes 300 näytettä, jotka analysoidaan Säteilyturvakeskuksessa.
Maaympäristön näytekohteita ovat ilma, sadevesi, talousvesi, laidunruoho, maito, vilja, liha, eräät puutarha- ja keräilytuotteet, karhunsammal, poronjäkälä, männyn neulaset ja maaperä. Meriympäristön valvontakohteita ovat merivesi, sedimentoituva aines, pohjasedimentti, eräät tehokkaasti radioaktiivisia aineita ympäristöstä keräävät indikaattorikasvit tai -eläimet, kuten rakkolevä, viherlevä, tähkä-ärviä, hapsivita ja kilkki sekä kalalajeista hauki, silakka, ahven ja särki.
Kohteesta riippuen näytteenotto on joko jatkuvaa tai sitä suoritetaan 1-4 kertaa vuodessa.
Voimalaitoksen ilmastointipiipun kautta tapahtuvia ilmapäästöjä ja jäähdytysvesikanavan kautta tapahtuvia vesipäästöjä tarkkaillaan jatkuvatoimisilla mittalaitteilla sekä ottamalla näytteitä. Lisäksi neljässä pisteessä voimalaitoksen ympäristössä on jatkuvasti toimivat ilmankerääjät, joiden suodattimet vaihdetaan ja mitataan kahden viikon välein. Merivesinäytteitä otetaan neljä kertaa vuodessa viidestä pisteestä Hästholmenin ympäristöstä.
Kalanäytteet otetaan säännöllisesti keväällä ja syksyllä Hästholmsfjärdenin voimalaitoksen puoleisesta osasta sekä vertailualueena käytetyltä Hudöfjärdeniltä. Analysoitava näyte on viisi kiloa tuoretta kalaa.