Santtu Hellsten: Australiassa kadonnut (ja onnellisesti löytynyt) umpilähde - voisiko näin käydä Suomessa?

Mediatietojen mukaan Australiassa katosi pari viikkoa sitten tien poskeen pieni radioaktiivinen umpilähde. Kuvien perusteella kateissa ollut kappale oli noin sormenpään kokoinen eli tyypillistä umpilähteen kokoa. Radioaktiivinen kapseli oli jostain syystä kesken kuljetuksen joutunut erilleen kaivosyhtiön mittalaitteesta.

Kateissa olleen kapselin sisällä on radioaktiivista kesiumia Cs-137. Aktiivisuus on ilmeisesti 19 gigabecquerelia, GBq, eli 19 miljardia atomiytimen hajoamista sekunnissa. Cs-137 puoliintuu noin 30 vuodessa, eli kolmenkymmenen vuoden kuluttuakin kapselissa olisi radioaktiivisuutta siis vajaa kymmenen GBq.

Australiassa tielle tai sen poskeen kadonneen säteilylähteen aktiivisuus on tavallisiin Suomessakin käytössä oleviin radioaktiivisiin umpilähteisiin verrattuna melko suuri. Se johtunee käyttötarkoituksesta. Uutiset suomalaisissakin tiedotusvälineissä kertoivat, että kapseli on osa laitteistoa, jolla kaivostoiminnassa mitataan rautamalmin tiheyttä. Kapseli on ollut suojuksessa, josta lähtevän säteilyn vaimenemista mitataan jonkin väliaineen, tässä tapauksessa malmin, toisella puolella. Malmi on melkoisen tiheää ainetta, joten lähtevän säteily on oltava melko suurta. Mitä enemmän säteily vaimenee, sitä enemmän ainetta välissä. Tällä tavoin pystytään ohjaamaan ja optimoimaan prosessia. Suomessa tällaisia laitteita käytetään esimerkiksi prosessi- ja energiateollisuudessa.

Radioaktiivista kesiumia syntyy ydinreaktoreissa.  Ainetta otetaan talteen käytettäväksi teollisuudessa, tutkimuksessa ja terveydenhuollossa. Suomessa taitaa terveydenhuollon käyttö olla korvautunut muilla sovelluksilla, joitain Cs-137 -lähteitä on käytössä tarkastuslähteinä.

Kateissa olleen säteilylähteen aktiivisuus ei ollut erityisen vaarallinen satunnaiselle ohiajajalle. Esimerkiksi viiden metrin päässä sen aiheuttama annosnopeus on noin 60 mikrosievertiä tunnissa. Sillä etäisyydellä, kun seisoskelee tunnin, saa suurin piirtein saman kokoisen säteilyannoksen jonka saa avaruussäteilystä edestakaisella lennolla Suomesta Kanarian saarille. Huonompi asia on, jos joku tietämätön olisi löytänyt radioaktiivisen kapselin ja laittanut sen taskuunsa. Tällöin vakava vamma olisi ollut mahdollinen. Säteily vaimenee nopeasti etäisyyden kasvaessa, mutta ihossa kiinni ollessa paikallinen annosnopeus on hyvin suuri.

Korostetaan tässä nyt vielä, että kenenkään ei sitten tarvitse jättää aurinkolomaa tekemättä lentokoneessa saatavan avaruussäteilyn vuoksi. Perillä kannattaa kylläkin olla varovainen auringon UV-säteilyn kanssa, mutta se on eri juttu.

Radiometriset mittalaitteet eivät ole mikään Australian erikoisuus, Suomessa tällaisia on käytössä noin 4 800 kpl .
Kaiken kaikkiaan teollisuudessa ja tutkimuksessa turvallisuusluvan vaativia umpilähteitä oli vuoden 2020 lopussa käytössä 5614 kpl. STUKissa tiedetään täsmällinen luku, sillä jokainen tietyn aktiivisuusrajan ylittävä umpilähde vaatii turvallisuusluvan. Tällaisten säteilylähteiden elinkaari on tarkkaan säädelty ja STUKin seuraama aina siitä alkaen, kun ne saapuvat Suomeen ja siihen asti, kun niiden käyttö lakkaa.

Suomessa käytettävien lähteiden aktiivisuus on siis tyypillisesti huomattavasti pienempi kuin uutisiin päätyneen australialaisen. Käyttösovelluksesta riippuen laitteissa voidaan käyttää erilaisia radioaktiivisia aineita. Kuten muussakin toiminnassa, työkalu valitaan tarpeen mukaan. Tyypillinen teollisuudessa käytettävä aine on juuri Cs-137, ehkä sen suhteellisen pitkän puoliintumisajan vuoksi. Aktiivisuus kestää pitkään eikä lähdettä tarvitse vaihtaa usein. Aiemmin yleisemmin käytetty koboltti - Co-60 – onkin pitkälti korvautunut kesiumilla.

Hitsaussaumoja taas tarkastetaan käyttämällä tyypillisesti iridiumia (Ir-192) ja seleeniä (Se-75). Suomessa hitsaussaumojen tarkastamiseen käytetään kuitenkin yleensä röntgenlaitteita, joissa säteily tuotetaan sähköisesti, ilman radioaktiivisia aineita. Suomen tilanne verrattuna useisiin Euroopan maihin onkin tässä suhteessa poikkeuksellinen.

Muita vähän eksoottisempia umpilähteissä käytettyjä aineita ovat esimerkiksi krypton (Kr-85) ja prometium (Pm-147). Näillä tärkeä rooli paperiteollisuuden laaduntarkkailussa.

Tehtaissa suurikaan säteilylähteen aktiivisuus ei aiheuta ongelmia, koska tällaiset umpilähteet ovat, kuten Australiassakin, melkoisen paksun tyypillisesti lyijystä tehdyn suojan sisällä. Mittalaitteen lyijysuojassa on pieni aukko, josta haluttu säteily suuntautuu kapeana kiilana kohti mittalaitteen toista osaa, detektoria.

Kadonnut säteilylähde sitten löydettiin. En kadehdi Australian kollegaviranomaisia heidän tehtävässään. Löytymisen kannalta oli onni, että säteilylähteen aktiivisuus oli näinkin suuri. Isompi annosnopeus helpottaa löytymistä. Tarpeeksi hitaasti kun ajaa, tämän kapselin olisi voinut löytää jopa noin 50 m päästä tien penkasta. Toki tämä vaatii hyvin tarkkoja mittalaitteita. Suomessa tällaisia on erityisesti STUKilla ja muillakin viranomaisilla.

Jos oletetaan, että vastaava tapahtuisi Suomessa, käyttäisimme todennäköisesti tien vierestä etsintään STUKin liikkuvan mittauskaluston lippulaivaa, Sonni-autoa . Autossa on sen verran hyvät mittarit, että en epäile löytymistä. Toki kahvia kuluisi paljon hitaasti ajellessa. Samanlaista katoamista kuin Australiassa uskallan kuitenkin arvella epätodennäköiseksi Suomessa. Mediatietojen perusteella vaikuttaa siltä, että tapaukseen liittyy laiminlyöntejä.

Suomessa ei ole tähän mennessä tien päälle kadonnut säteilylähteitä, ja katoaminen ylipäätään on hyvin epätavallista. Tästä on kiittäminen luvanhaltijoita, jotka pitävät kirjaa lähteistään. Suomessa tyypillisempi tapaus on päinvastainen – säteilylähde löytyy yllättäen esimerkiksi metallinkierrätyksen materiaalivirroissa. Näihin tapauksiin liittyy laiminlyöntejä jossain vaiheessa; näiden vaarattomaksi tekeminen on säädeltyä toimintaa. Usein säteilylähteen löytyessä sen alkuperä jää ikävä kyllä arvoitukseksi yrityksistä huolimatta. Jokunen vuosi sitten Suomessa löydettiin noin 1,5 GBq Cs-lähde, joka onnistuttiin jäljittämään Britannian kautta Norjaan. Tämän jälkeen jälki kylmeni, vastuullista ei löydetty ja lähde on muiden vastaavien tavoin valtion hallussa radioaktiivisten aineiden varastossa Teollisuuden Voiman tiloissa Olkiluodossa.

Suomessa radioaktiivisten aineiden kuljetuksia on noin 20000 kpl vuodessa Niissä toki tapahtuu silloin tällöin pieniä vahinkoja, mutta vakavilta on vältytty.

Radioaktiivisten aineiden kuljetuksia säädellään kuten muidenkin vaarallisten aineiden kuljetuksia. Kuljetuspakkauksille on tiukat testivaatimukset ja siinä pitää olla esimerkiksi sinetti, joka kertoo, jos pakkaus avataan kuljetuksen aikana. Muita vaatimuksia ovat esimerkiksi 1,2 metrin korkeudelta pudottamisen kestäminen ja lävistyskoe, jossa massaltaan 6 kg:n tanko pudotetaan metrin korkeudelta pakkauksen päälle. Tämän lisäksi itse umpilähde on hyvin tiiviisti (toivottavasti vielä lukitussa) omassa säteilysuojuksessaan.

Kuljetussäännöstö noudattelee kansainvälistä IAEA-standardia, joten ne ovat lähes samanlaiset Australiassa ja Suomessa. Senkin takia odotan kiinnostuksella, jos Australia joskus vaikka IAEA:n foorumeilla kertoo tapauksesta lisää. Olemme valmiit ottamaan myös toisten virheistä opiksi ja tarvittaessa tarkastelemme sitten omia vaatimuksiamme.

Tyypillisesti kuljetuksissa riittää, että noudatetaan vaarallisten aineiden kuljetuslainsäädäntöä. Vain suurimmat säteilylähteet vaativat STUKin myöntämän turvallisuusluvan.

Radiometrinen mittalaite voi kuulostaa terminä oudolta, mutta tosiasiassa kyseessä on hyvin yksikertainen laite, joka koostuu umpilähteestä, suojuksesta ja detektorista joka havaitsee vaimentuneen säteilyn.

yhteystiedon kuva

Kirjoittaja Santtu Hellsten vastaa STUKissa Teollisuuden säteilytoiminta ja annosvalvonta -yksikön toiminnasta.